SOMETHING YELLOW

MITÄ OLEN PUKENUT PÄÄLLENI TÄNÄÄN?

Tällä hetkellä collarit ja t-paita, miten mielikuvituksellista! :D

PÄIVÄN FIILIS?

Maksoin just kasan laskuja, joten fiilis on köyhä. Toisaalta aurinko paistaa, joten iloinen köyhä. Lisäksi on perjantai, joten sairaan iloinen köyhä! Kai sairaan iloinen köyhä on fiilis?

LOPPUVIIKON SUUNNITELMAT?

Tänään tiedossa on muutaman kakun väkertämistä ystäväni synttäreille ja sitten ehkä viiniä, huomenna töitä ja ystäväni synttärit (ja sit ainakin sitä viiniä!) ja sunnuntaina taidan käydä iskällä ja pikkusiskon kanssa treffaamassa erästä pientä ja pulleaa kauramoottoria! Jos ollaan sunnuntaina ajoissa kotona, olisi hurjan kivaa ehtiä vielä leipoa jotakin ja kutsua kavereita iltateelle. Kiva loppuviikko siis tulossa. :)

VIIKON KOHOKOHDAT?

Myöhäinen lounas ystävän kanssa, muutama hidas aamu tehtaan alasajon suomien vapaapäivien ansiosta ja aivan törkeen hyvät itsetehdyt hampparit! Lisäksi ollaan räkätetty poikaystäväni kanssa ihan typerille vitseille ja kiusattu ja jekutettu toisiamme minkä ollaan ehditty.

VIIKON PARAS SAFKA?

Ehdottomasti aasialaisen noutopöydän överilounasmätöt (mm kokonainen keko sushia, hups) ja itsetehdyt hampparit vapaan aamupäivän kunniaksi. Niin ja äitin mökiltä tuomat avocadot! Eivät tarkalleen lähiruokaa, mutta ainakin luomua. Nam!

PARAS HANKINTA TÄLLÄ VIIKOLLA?

Kuivashampoo! Rakastan Balmainin kuivashampoota ja kituutin korvaavalla yksilöllä monta viikkoa ennen kuin sain aikaiseksi ostaa uuden putelin. Toinen paras hankinta on ehdottomasti lentoliput syksylle, ihana päästä taas reissuun!

TYPERIN JUTTU KULUNEESSA VIIKOSSA?

Tää liittyy ehkä töihin. En oikein enää viihdy työpaikassa, jossa oon ollut enemmän ja vähemmän extraajana reilun vuoden, mutten ole osannut irtisanoutua enkä toisaalta ole saanut asennemuutostakaan aikaiseksi. Tuntuu, että kyseinen työ tuottaa miulle huomattavasti enemmän harmaita hiuksia ja turhautumista, kuin mitä se antaa. Osaisipa vaan päästää irti.

VIIKON PARAS HERKKU?

Itsetehdyt amerikkalaiset pannarit on miun vakioherkku ja oonkin nykyään harva se päivä vinkumassa poikaystävältäni niitä. Jep, sen tekemät on vaan viistoista kertaa parempia kun miun.

UUSI ASIA, JONKA KOIN TÄLLÄ VIIKOLLA?

En ehkä varsinaisesti kokenut mitään uutta tällä viikolla, mutta sen sijaan opin, että Lappeenrannan Linnoituksessa sijaitsevasta puodista saa siellä paikan päällä tehtyjä pellavavuodevaatteita! Tykkään suosia suomalaista, joten tiedänpä nyt mistä hankin pellavaiset tuotteet tästä eteenpäin!

T-shirt - Slush

Leather jacket - Veromoda

Scarf -ZARA

Jeans - Laulia / Zeeprafashion

Shoes - Converse

Eero T, Lappeenranta 2018

Onnellisuudesta

Varmaan monen teistäkin silmiin osui tutkimus, jonka mukaan suomalaiset ovat varsin onnellista kansaa, peräti kaikista onnellisimpia meidän pienellä pallollamme. Tutkimuksen tulosta tavatessa yhdellä jos toisella on saattanut kahvit pärskähtää näytölle, eikä ihme. Harva meistä mieltää kansakuntaamme maailman onnellisimmaksi. Onnekkaaksi ehkä, mutta tuskin onnelliseksi. En minäkään aina, oikeastaan läheskään tarpeeksi usein, vaikka syitä eittämättä olisi.

On lottovoitto syntyä Suomeen ja olen onnekas ollessani suomalainen. Meillä on puhdas luonto, hyvä koulujärjestelmä, terveydenhuolto, sosiaaliturva ja alhainen korruptioaste. Monia syitä tuntea itsensä onnekkaaksi. Entäpä sitten se onnellisuus? Miettiessä suomalaisten ulkoista habitusta, paistaa siitä onnellisuus harmittavan harvoin. Pohtikaapa vaikkapa yhden ilmeen omaavaa formulakuskiamme. Jep. Kyllä se savimajassa asustava ja ämpärillä leikkivä kehitysmaan lapsi näyttää monin verroin onnellisemmalle kun podiumille kiipeävä Jäämies. Ehkä se jutun juju onkin juuri tässä?

Ehkä suomalainen on onnellinen, kun kanssaeläjät eivät vaadi hymyä, vaan jokainen saa olla rauhassa juuri niin juro kuin haluaa. Small talkia ei tarvitse harjoittaa ja bussipysäkillä voi seistä hajuraon päässä muista. Se hajurako pysyy, koska kukaan muukaan ei halua tunkea liian lähelle. Koulustakin voi hyvillä mielin lintsata silloin tällöin, sillä vanhemmat eivät joudu maksamaan itseään kipeiksi moisesta lystistä. Lintsatessa voi kuljeskella kaupungilla tai metsässä juuri huolehtimatta siitä, että joutuu ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi. Melkoista huoletonta vapautta sanon minä.

Knit - H&M

Coat - Vila

Jeans - Laulia / Zeeprafashion

Shoes - Nike

Cap - New Era

Eero T, Lappeenranta 2018

Onnellisuutta on myös luonto ihan siinä lähellä, jopa pääkaupungissamme. Ruoka, jonka alkuperän voi selvittää yhdessä hetkessä. Vapaus valita niin terveydenhuollon, opintojen, uskonnon, poliittisen suuntautumisen, seksuaalisen suuntautumisen kuin vaikkapa ruokavalionkin suhteen. Mahdollisuus tehdä kestäviä valintoja ja selvittää valintojensa vaikutukset maapallollemme.

Minusta meillä on käsissämme kaikki tarvittavat työkalut olla maailman onnellisin kansa myös ensi vuonna, enää tarvitsee muistuttaa itseään siitä aina silloin tällöin. Ehkä eritoten pimeinä ja koleina marraskuun iltoina, kun tuntuu, että koko elämä on yhtä loskaista tylsyyttä. Koska kun hetken aikaa miettii, on siinä loskaisessa tylsyydessäkin niin monta aihetta onneen. Ne pitää vain nähdä.

Onnellista keskiviikkoa tyypit ♥


Maybe you too have seen that UNs The World Happiness Report which tells that Finns are the happiest nation in the whole world. Sounds bizarre, doesn't it? I know we have thousands of reasons to be happy but I still doubt that we really are happier than everyone else. Imagine an average Finn; how often do you see him/her smiling? You may know Kimi Räikkönen, our leading F1 driver? Now think of him winning or taking second place or so. How often does he smile? Very rarely. Doesn't look like happiness to me, but what if that is exactly it for Finns?

What if we really are happy when we don't need to smile or show other emotions? What if we are happy being alone but not being lonely? In that case that report might be correct. We do have nature where we can escape our every day life and just be alone. We do have social security, good healthcare, incomparable education system and freedom to be whoever we want to be, love whoever we want to love and say what ever we want to say. Maybe, what if, we are happy just without showing it? In Finnish we have this saying that "kellä onni on, sen kätkekööt" which means that if you are happy or lucky you shall not show it. So maybe, just maybe we are happy. If so, that's kinda cool.

Oikea onnenmyyrä

Hostäitini pitää anopistaan yhtä vähän kuin huonosti käyttäytyvistä lapsista. Eräs ystäväni ei voi sietää äitipuoltaan ja onpa noita kateellisia ja vaikeasti kohdattavia sisaruksenpuolikkaitakin mahtunut tuttavapiiriin. Entäs lukemattomat anoppivitsit ja Disneyn ilkeät äitipuolet kataline lapsineen? Näiden stereotypioiden ja niihin pohjautuvien tarinoiden valossa ei siis ihme, että olen itsekin kuullut kysymyksen jos toisenkin sivuten näitä ei aina niin iloisia ihmissuhteita. On jopa hieman kurjaa, että vastaukseni on loihtinut niin usein hämmästyneen ilmeen kysyjän kasvoille. Minä kun ihan oikeasti tykkään niistä kaikista, äitipuolestani, siskopuolistani, velipuolistani, isäpuolestani ja kyllä, jopa anoppikokelaastani.

Olen oikea onnenmyyrä, sillä vaikkei puolikkaat sisarukseni ole minulle oikeasti mitään sukua, olen silti kasvanut heidän kanssaan. Meillä on yhteisiä muistoja jo yli kymmeneltä vuodelta - milloin olemme kapinoineet yhdessä typeriä vanhempia vastaan, milloin suunnitelleet vaivihkaista lemmikkisiilin ostoa ja milloin olemme tipautelleet toisiamme uima-altaaseen. Oi niitä aikoja. Ehkä emme enää nykyään pidä vanhempiamme typerinä tai yritä salakuljettaa siiliä heidän nenänsä editse, mutta samanlainen hölmö huumori kuplii edelleen ja juttua riittää teekupin ääressä pitkälle yöhön.

Entäs sitten isä- ja äitipuoli, tai äiti nro kakkonen, kuten äitipuoleni itseään mieluummin tituleeraa? Ihan mielettömiä tyyppejä kumpainenkin. Vaikka moni eroperheen lapsi haikaileekin menneeseen, ei minun ole vielä kertaakaan siihen tarvinnut ryhtyä. Molemmat lainavanhemmat ovat tuoneet elämääni mielettömän paljon uutta sisältöä, uusia näkökulmia asioihin, olleet tukena ja turvana ja no, rikastuttaneet sitä lukemattomin eri tavoin. En voisi olla kiitollisempi.

Niin ja entäs se anoppi? Parempi puoliskoni on kaikin puolin moitteettomasti käyttäytyvä, fiksu ja huomaavainen tyyppi - kaikki asioita, jotka opitaan kotona. Eikö se jo kerro jotakin? Ai ei vai? No, se anoppi lähetti meikäläiselle, perin juurin uudehkolle tuttavuudelleen kortin tänne patonkimaahan ihan vain kertoakseen kuulumisia ja mietteitä. Sen anopin luona on yhtään juksaamatta todella mukavaa pistäytyä ja tiedättekö mitä? Se anoppi tulee oman äitini kanssa loistavasti juttuun. Eihän se silloin voi olla kun hyvä anoppi.

Tässä ilkeiden äitipuolien ja suksiboksissa matkustavien anoppien luvatussa maassa olen toden totta onnenmyyrä. Kivaa alkavaa viikonloppua kuomat! 

Shirt - Zebra

Coat - Vila

Jeans - Zara

Shoes - Andiamo

Aurelia S, Annemasse 2016

Mutta miksi hänellä on ruusuja?

Olen kerran jos toisenkin hehkuttanut täkäläisten markettien, tai torien, tunnelmaa. Ihania paikallisesti tuotettuja tuotteita, iloisia ja ennen kaikkea tuttuja naamoja. Ranskankielistä puheensorinaa, ikäihmisiä ja lapsiperheitä, friday market kokoaa yhteen ihmisiä yhteiskunnan joka laidalta. Toki friday marketin luonne muuttuu ajan kuluessa. Marjoista notkuvat pöydät vaihtuvat röykkiöiksi kauden satokasviksia sitä mukaa kun keltaiset lehdet puissa lisääntyvät ja paikallisten juustojen viereen ilmaantuu jotakin hieman glögiä muistuttavaa. En tiedä mitä se on, mutta hyvää kuitenkin. Voisin juoda sitä pullotolkulla.

Ilmojen viiletessä naureskelevat torikauppiaat saavat hienoisia Michelin-miehen muotoja, mutta yksi pysyy. Hymy. Kirmasinpa paikalle kello seitsemän aamulla tai vasta puoliltapäivin, minua palvellaan hymyillen. Se hymy tarttuu. Jos menen marketille ajoissa, törmään erääseen valloittavaan mummeliin. Hän puhuu moitteetonta ranskaa, joskin aavistuksen slaavilaisittain murtaen. Hän suosii kanssani samaa kalakauppiasta, mutta ei ihme, se kalakauppias on paras kaikista. Ja hän hymyilee, aina. Vaikka taivaalta tulisi kissoja ja koiria ja suosikkikalakauppiaskin myisi pelkkää ei-oota. Silti hän hymyilee.

Jos suuntaan kulkuni marketille vasta kymmenen pintaan, kävelee usein minua vastaan mies. Ei enää nuori, kenties seitsemänkymppinen. Huoliteltu olemus ja jollain tavalla rakastetun ja rakastettavan oloinen. Sellainen sympaattinen papparainen, tiedättehän? Toisessa kädessä ruutukuvioitu kauppakassi, toisessa ruusukimppu. Mietin monesti tätä ruusumiestä. Hän käy marketilla aina yksin, mutta palaa sieltä aina ruusukimppu kainalossaan. Tarinoita on monia, mutta olen päättänyt, että ruusut ovat hänen vaimolleen, sellaiselle pullantuoksuiselle mummelille. Että tarina on onnellinen, että hän on vanhanajan herrasmies. Siksi hän on rakastetun oloinen, sympaattinen. Koska kukapa ei rakastaisi miestä, joka saapuu kotiin ruusut kainalossa?

I know I have told you about Friday market at least twenty times already, but the thing is I just love it. I love the atmosphere, local goods, smiling people and familiar faces. I love when I see the same people almost every time, doing same things and buying same products. I was actually about to tell you this one old man who buys roses every Friday, but to be honest I can not. I'm too confused, so I'll do that later. Lets not talk politics, but Trump. Seriously? The biggest joke since Brexit.

Knitwear - Gant

Jeans - Vila

Coat - Zara

Scarf - Ginatricot

Bag - Guess

Raita K, Bern 2016

Maanantaimoikat

Maanantai ja uusi viikko edessä, poutapilviä taivas pullollaan ja koko aamupäivä vapaa. Tätä laiskaa vapaa-aikaa olen kaivannut viime viikkoina ja nyt kun se on vihdoin täällä, en tiedä mitä sillä tekisin. Ehkä lähden Salevelle, sillä keskiviikoksi on luvattu lunta, eikä liukastelu lumisella rinteellä oikein innosta. Voitteko kuvitella, lunta!? Marraskuussa! Voi tätä onnea. Halvat on huvit, mutta au pairin tulotasolla parempi niin.

Viime viikkojen hektisen elämän keskellä blogi on jäänyt vähän kakkoseksi eikä postauksissa ehkä ole ollut samalla tavalla ajatusta, punaista lankaa ja eforttia mukana, kuin mitä haluaisin niissä olevan. Muutenkin tuntuu, että ideat ovat välillä vähän vähissä. Inspiraatio, se on hukassa. Jälleen kerran käännyn teidän, ihanien lukijoideni puoleen. Mitä työ haluaisitte lukea? Millainen on ylipäätään hyvä blogi, mikä saa palaamaan uuden blogituttavuuden pariin uudemman kerran? Millainen blogi inspiroi? Heittäkää sumeilematta risut ja ruusut kehiin. Etenkin risut, ilman niitä kehitys loppuu lyhyeen.

Niin ja hei, mitä teidän maanantaihin kuuluu? :)

New Monday, new week, beautiful autumn day and nothing to do, oh how I've missed these lazy Mondays. Past few weeks have been anything but lazy or relaxing so it feels so good to do nothing. Mainly because of that I've been neglecting my blog and still I have some kind of lack of motivation or inspiration. This is the point when I need your help (once again I know... :D). So please, tell me what makes you continue reading some blog? What kind of blog inspires you? What do you wanna read? Even if I write for myself I have to say that without readers and comments this would be so boring so of course I want that you like what you read. So please, feel free to share your thoughts.

And heyyy, how are you? :)

Shirt - Primark

Coat - Vila

Jeans - Zara

Shoes - Converse

Raita K, Geneve 2016

Kavereita

Moikku ihanat! On sunnuntai, miun pitäis oikeastaan olla yläkerrassa kattamassa pöytää vieraita varten tai vähintään ihmistäytymässä, mutta tässä sitä vaan naputtelen läppärin näppäimistöä. Ei miulla oikeastaan asiaakaan ole, mutta kirjoitan silti. Kirjoitan kavereista.

Pohdin syksyllä tänne palatessani paljon ystäviä, kavereita ja ystävyyttä. Pohdin sitä, että löydänkö uusia ystäviä vanhojen lähdettyä muille maille. Millaisia ystäviä löydän? Entä ystävät Suomessa, onko niitä vielä kaiken tän ulkomailla haahuilun jälkeen. Ajattelin, että olen koko syksyn ihan yksin.

Opintosuuntauksista johtuen viimeiset pari vuotta ystäväpiirini on ollut kovin miespainotteinen ja tulen mielestäni hyvin juttuun jätkien kanssa. Niinpä ajattelin, että ei vitsit, tutustun tietysti kaikenkarvaisiin miehiin täällä! Tutustuinkin, se oli helppoa. Tiedättekö yhtään miten innoissaan ranskalaiset, italialaiset ja sveitsiläiset kaksilahkeiset höpöttelevät Suomi-tytölle niitä näitä? Innoissaan, uskokaa pois. Mutta kavereita? Niitä niistä ei tullut. Tiedättekö yhtään miten vähän ranskalaisia, italialaisia ja sveitsiläisiä kaksilahkeisia kiinnostaa olla kaveri Suomi-tytölle? Sangen vähän, uskokaa pois. Taas piirtelin kuvaa syksystä yksinään.

Mutta voi, olin väärässä. Niin niitä vaan hipsi miun elämään, kavereita. On kahvittelukaveria, leffakaveria, lenkkikaveria, sushikaveria, reissukaveria ja vaelluskaveria. On joku, jolle laittaa viestiä kun viikonloppu näyttää pohjattoman tylsältä. Lisäksi on kavereita Suomessa. Eivät ne näköjään ole mihinkään kadonneet, vaikka mie ehkä olen. Miten onnekas ja onnellinen olenkaan. Oikea onnenmyyrä.

Odotan paluuta Suomeen, kavereiden luokse. En odota lähtöä Genevestä, kavereiden luota. En odota heippoja ja sitä, että nyt lähellä asuvat ihmiset asuvatkin pian aivan eri maassa. En odota loppuja. En tykkää lopuista, en edes väliaikaisista sellaisista. Voisiko elämä olla pelkkiä alkuja ilman loppuja, tapaamisia ilman hyvästejä? Silvuplee.

Leather jacket - Veromoda

T-shirt - Zara

Jeans - Veromoda

Shoes - Andiamo

Hat - From market in Verona

Bag - Guess

Päivi L, Geneve 2016

77 yötä

Törmäsin jokin aika sitten jossain blogissa postaukseen, joka perustui numeroihin. Kiva, erilainen idea, jonka päätin muitta mutkitta vohkia itsellenikin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, kivaa tiistaita murut!

442 kuvaa tallentui kameran muistikortille viikonlopun ajalta niin Annecysta, Bernistä, Genevestä kuin Carougestakin.

3 kertaa söin itselleni ähkyn kuluneen viikonlopun aikana. Onneksi huoneeni sijaitsee alakerrassa, joten voin yksinkertaisesti ähkyssäni lyllertää keittiöstä portaiden yläpäähän ja pyöriä portaat alas.

446 viestiä oli odottamassa puhelimessani, kun sen eräs aamu avasin. Gotta love 'em ryhmäkeskustelut.

77 yötä siihen, että otetaan lentsikka alle ja suunnataan mökille loistoporukalla. En malta odottaa!

Sitäkin lähempänä on joulu, jota tarvitsee vartoa vain 60 yötä. Laskin muuten ihan itse!

...ja sitä ennen odottaa Köpis turistejaan. Ennen Köpistä silmät on ummistettava vain 55 kertaa.

Oranssissa limusiinissani kilometrimittari raksuttaa tällä hetkellä 91000 kilometrin kohdalla. Mikäli 100000 poksahtaa rikki miun ajon aikana, on varmaan syytä avata shampanjapullo juhlan kunniaksi.

13 aamiaispalluraa löysi tänä aamuna tiensä sisuksiini. Meillä on hostisäni vanhemmat kylässä ja oi ja voi mikä keittiön hengetär grandma onkaan! Ihka elävä (bulgarialainen) kopio omasta mummistani. Lisäkilot, tervetuloa.

Lisäkiloista puheen ollen 3 kiloa on tarttunut vyötärölleni sitten viime kevättalven. Saisikohan nää katoamaan ennen tammikuuta?

10000 askelta on tämän päivän tavoitteeni. Niinpä taidan pistää tennarit jalkaan ja suunnata aamulenkille ennen lasten harrastuksia. Au revoir mussukat!

Coat - Zara

Scarf - Ginatricot

Knit - Morgan

Jeans - Zara

Shoes - Converse

Bag - Guess

Leila N, Geneva 2016

Kiitos ei ole kirosana

Mainitsin jokunen postaus sitten tyytymättömyydestäni nykyiseen elämääni ja siitä, etten ole tällä hetkellä kovin onnellinen. Sillä hetkellä möyrittiin onneksi pitkin pohjamutia ja sittemmin asiat ovat alkaneet rullata. Just nyt elämä on melkoisen mukavaa ja huomaan tekeväni extratuntejakin huomattavasti mieluummin kun perusfiilis on onnellinen. Mistä se onnellisuus sitten yhtäkkiä hyppäsi mukaan kuvioihin?

Onnellisuus näin au pairina koostuu ihan muutamista pienistä jutuista. Lapset ovat iloisia ja mielellään miun kanssa, miun mielipidettä ja kuulumisia kysellään, kommunikaatio pelaa ja saan aherruksestani kiitosta. Viimeisin kun ei ole tässä perheessä, eikä valitettavasti elämässä ylipäätään mikään itsestäänselvyys.

Kiitos opetataan meille jo kotona. Opetetaan kiittämään avusta, palvelusta, lahjoista ja kehuista. Isoista ja pienistä eleistä meitä kohtaan. Matkustaessa opetellaan kiittämään kohdemaan kielellä. Se on vähintä, mitä vieraassa kulttuurissa voi tehdä osoittaakseen kunnioitusta.

Kiitosta jaellaan siis ulkomaita myöten, tutuille ja tuntemattomille, mutta välillä tuntuu, että se tärkein kiitos jää sanomatta. Kiitos arjessa tehdyistä palveluksista, kiitos niille kaikista lähimmille ihmisille. Niille, jotka tekevät eteesi eniten, vieläpä täysin pyyteettömästi. Ehkä tuntuu sille, että sanot kiitos tämän tästä. Ehkä ajattelet, että kiitos menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ehkä olet oikeassa. Mutta onko se syy jättää sanomatta tuo pieni, mutta varsin voimaannuttava sana?

Kiitos oikeassa paikassa saattaa pelastaa jonkun päivän, auttaa jaksamaan vielä vähän tai taata sen, että sinua autetaan, kun seuraavan kerran apua kaipaat. Kiitos saattaa tarkoittaa tyhjää tiskikonetta myös huomenna, luotuja lumia seuraavallakin viikolla tai kenties suosikkiateriaasi pitkän työpäivän jälkeen. Noilla kuudella kirjaimella on yllättävän suuri voima.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hostäitini kiitti miuta tehdyistä töistä. Vilpittömästä kiitoksesta tuli todella hyvä mieli ja sen avulla jaksaa panostaa ja tehdä vähän enemmän taas monen monta päivää. Hymyilin kuin Naantalin aurinko koko loppupäivän. Tiedän usein itsekin syyllistyväni kiittämättömyyteen - varsinkin, jos kyseessä on usein toistuva palvelus joltakin lähipiiriin kuuluvalta henkilöltä. En kuitenkaan missään nimessä pidä näitä henkilöitä tai palveluksia itsestäänselvyyksinä ja ehkäpä muistan taas hetken aikaa kiittää, kun aihetta siihen on. Muistakaa tekin olla kiitollisia ja myös antaa sen näkyä ja kuulua. Siitä tulee hyvä mieli ihan jokaiselle. :)

I talked about being unhappy a few weeks ago but fortunately it's now in the past and I'm definitely in a better place with my host family nowadays. There are more than one reason why I feel happier these days but maybe the biggest one is just "thank you". There has been weeks when I haven't heard those words and after all it's been quite hard to do my best when it feels like nobody appreciate what I do no matter how well I do it.

Even I was surprised how happy I felt when my host mum sent me "Thanks a lot" kind of message after a long time. I was all smiley maybe two days. It's amazing how much a few words can do. Sometimes I forget to say thanks even when I should but now when I've realized the power of those words I promise I won't forget to say them. At least not so often and it's a good start! Do you remember to thank? Always?

Shirt - Morgan

Coat - Vila

Jeans - Zara

Shoes - Andiamo

Bag - Guess

Raita K, Annemasse 2016