Kömmittyäni varsin hitaanlaisesti ylös pääsin todistamaan, kuinka kaksi makuuni aivan liian suurta ja rumaa kahdeksanjalkaista liiteli keittiössä. Jostain käyvä tuulenvire sai kuin saikin mokomat rumilukset heilumaan pitkin poikin huonetta. Aivan kuin ne olisivat osanneet lentää. Ehdin hetken jo pelätä joutuvani listimään rumilukset, kunnes perheen isä tuli imurin kanssa pelastamaan tilanteen. Olen ikuisesti kiitollinen isistä ja imureista.
Minut tuntevat tietävät, etten vihaa mitään niin paljon kuin hämähäkkejä. Toiselle sijalle pääsevät pää punaisena huutavat lapset. Näiden faktojen valossa lienee aivan loogista, että kuurupiilo opiskelumotivaationi kanssa toi minut au pairiksi Ranskaan. Tuohon siunattuun maahan aivan liian isojen hämähäkkien, maitokahvin ja patonkien sekaan kahden lapsen nannyksi.
Rakastan matkustelua, esteettisyyttä elämän jokaisella osa-alueella, tyylikkäitä ihmisiä, inspiroivia pukeutujia, ruokaa, ruokaa ja ruokaa, hyviä hiuspäiviä ja niitä hetkiä, kun vaatekaapista löytyy jotakin päällepantavaa.
Olen oman elämäni akuankka. Omistan aivan liian monta harmaata t-paitaa. Voisin elää mansikoilla, avokadoilla ja Kouvolan Lakulla. Ranskani on yhtä surkealla tolalla kuin Suomen talous, eikä opettajani puhu sanaakaan englantia. Nukkuisin joka päivä iltayhdeksään jos vain voisin. Sitten söisin, ehkä mansikoita, ja nukkuisin vähän lisää.
Blogi on minulle kuin päiväkirja. Haluan jakaa parhaimmat ruokapaikat, kauneimmat miljööt ja kivoimmat hipster-kahvilat kanssanne ja haluan löytää ne vuosien päästä uudelleen. Haluan nauraa vedet silmissä asuvalinnoilleni sitten joskus kun omaan oikean tyylitajun. Haluan toistaa samat, hyväksi havaitut virheet leipoessani. Ennen kaikkea haluan voida palata tähän ehkä hieman ei niin suopeasti suhtauduttuun välivuoteen vielä vuosienkin päästä. Sitten, kun elän ruuhkavuosia tai etsin itseäni uraputkessa.
Ps. Bebellä on uhmaikä. Arvatkaa montako kertaa minuutissa se innostuu huutamaan pää punaisena?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ihana!