perjantai 18. marraskuuta 2016

I wish I was...

I wish I was... Kuinka monesti tuleekaan toivottua asioita sen sijaan, että olisi täydellisen onnellinen ja tyytyväinen siihen mitä on käsillä juuri sillä hetkellä? Ainakin omalla kohdallani syyllistyn tähän aivan liian usein, vaikkei se aina paha asia olekaan.

Moni kaveri on parhaillaan ulkona, mutta miulla herätys soi reilun kuuden tunnin kuluttua. Syytä siis kerrakseen skipata shampanjat ja muotinäytökset, niin paljon kun ne kiehtoisivatkin. Päivä oli vallan mainio makeine syysmyräköineen ja lettukesteineen, mutta uppouduin siitä huolimatta, tai kenties siksi, haaveisiini.




Miten mukavaa olisikaan juoksupöksyjen ja hupparin sijaan pynttäytyä ja lähteä ulos? Fiksu nassu ja korot ovat varsin harvinainen ilmestys tätä nykyä... :D Kuinka tunnelmallista olisi suunnata syysmyrskyn keskeltä johonkin Milanon Vittorio Emanuele II:n sisällä nököttävistä ravintoloista ja illallistaa pitkän kaavan mukaan? Tai miten mukavaa olisikaan vaihtaa sadepilvet Australian aurinkoon ja nähdä pienempää painostani pitkästä aikaa? 

Huomenna on tiedossa kiva päivä, joten taidanpa jatkaa siitä haaveilua pää tyynyssä. Mukavaa viikonloppua kuomat!


Photo: Pinterest

Sometimes you simply would like to replace running pants and a hoodie with jeans and heels, oat meal with fruit salad and cloudy morning with sea and sunshine. Like I'd love to do today.

I wish I was wearing this classic but comfy outfit. Everyone's out but I have to wake up 6:30 tomorrow so instead of running around in heels I'm having quality time with my laptop. Not bad either. :)

I wish I was having dinner at one of those restaurants in Vittorio Emanuele II. Amazing venue, great service, delicious dinner and great company. Please take me back? Today not so much Italian food nor great venues, but after all we had fun evening cooking crepes with kids.

I wish I was in Australia like my little sis. It's not exactly cold here but it's been raining pretty much non stop and I kind of miss sunshine. And well, I don't care much about sun but I miss my stupid crazy little one. And my step sister as well. Oh how much I wait next summer when we are all together!

Have a great weekend and hey, dream big! ;)

torstai 17. marraskuuta 2016

TBT: Venice





Ihanaa huomenta pallerot! Muutaman edellisen tbt-postauksen tavoin ajattelin vielä tänäkin torstaina palailla ihanaan ja aurinkoiseen Italiaan, tällä kertaa Venetsiaan. Ihanaan Venetsiaan, joka on yksinkertaisesti aivan sairaan kaunis. Jokaisen nurkan takaa paljastuu toinen toistaan kauniimpia kujia, kanaaleja ja aukioita.







Voisin kuvitella harhailevani sokkelomaisilla kujilla viikkotolkulla, pysähtyväni ryystämään lattea tunnelmallisiin kahviloihin ja syöväni itseni pulleroksi italialaisissa trattorioissa. Liekö koskaan saan tarpeekseni iltahämärissä hiljenevistä kujista ja epäilen, että kyllästyisin tämän elämäni aikana seuraamaan gondoleita iloisine kuskeineen.







Italia on ihana, mutta Venetsia on vielä oma juttunsa. Sen sanotaan olevan sulkeutunut ja kylmä, mikä ehkä on totta, mutta omalla ajatusmaailmalla ja käytöksellä lienee myös merkitystä asiaan. Sen sanotaan olevan turistien kansoittama - ja sitä se ehdottomasti onkin. Matkusta siis hieman pahimman turistisesongin ulkopuolella, silloin saat Venetsiasta enemmän irti.







Älä kiirehdi. Venetsia on kiireetön ja rauhallinen ja voih, niin kaunis. Älä hoppuile vaan katsele, tallustele, eksy ja löydä rauhassa. Venetsia on kuin oma pieni maailmansa ja seikkailumielen kanssa reissatessa jo matka lähikauppaan voi olla oikea elämys.

Oletko sinä käynyt Venetsiassa? Mitä pidit?





Thursday, so time to throw back to Italy and Venice, one of the most beautiful and mystical cities I've ever visited. Have you been to Venice?

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kun nainen pakkaa

Puhutaanpas vähän aikaa pakkaamisesta, eikä nyt ihan mistä tahansa pakkaamisesta, vaan pakkaamisesta reissua varten. Lähtökohdat ovat tietysti aina päällisin puolin samat: x määrä päiviä reissun päällä, x määrään päiviä suhteutettuna fiksua kokoluokkaa edustava pakaasi ja vaatekaapillinen vaatteita sun muut tarvittavat tilpehöörit. Niin ja lentoyhtiön antama täysin epärealistinen painorajoitus. Helppoa kun heinän teko.




Kun nainen aloittaa pakkaamisen, valitsee hän isoimman omistamansa matkalaukun. Aina. Jopa viikonloppuvisiitille seinänaapuriin. Hän pakkaa mukaan alaosia, yläosia, toppeja, t-paitoja, huiveja, kenkiä, sukkia, alusvaatteita, pilkkihaalareita, kihartimia, suoristimia, meikkejä, pesuaineita, laukkuja, takkeja, pöksyjä, pipoja, lippalakkeja, hameita pyyhkeitä, eväitä, tuliaisia, suket, monot, mekkoja, juoksutrikoita, käsipainot ja yöpaitoja - ihan vähintään yhdet jokaisella päivälle. Ja tietysti myös muutaman ylimääräisen pahan päivän varalle. Tähän päälle vielä elektroniikka, matkalukeminen, keskeneräiset koulutyöt sekä kolme vuotta sitten aloitettu neuletyö. Kaikki matka-asiakirjat kolmena kappaleena ja kirjallisena, kopiot passeista ja korteista ja valokuvat matkaseuralaisista, ihan vaan jos joku sattuu hukkumaan. Eiköhän siinä ole jo kaikki? Ei muuta kun kaikki laukkuun ja laukku kiinni.




Mutta kuinka ollakaan, ilmenee ensimmäinen ongelma. Kaikki on laukussa, muttei laukku mene kiinni. Nainen kipuaa istumaan laukun päälle, muttei edes 55 kiloa tuskastunutta naisihmistä saa irvistävää matkalaukkua sulkemaan suutaan. Nainen pyytää apuun sisarukset, mutta ongelma on ja pysyy. Pian matkalaukun päällä istuu koko perhe, tuloksetta. Vaan eipä hätiä mitiä, naisen äiti, kokenut matkaaja, ryhtyy ongelmaa purkamaan. Mukaan otetaan vielä insinöörin aivoilla varustettu isä ja kappas, muutama kenkään ujutettu sukka ja millintarkasti taiteltu paita myöhemmin laukku sulkeutuu kuin itsestään. Jee!

Vielä pitäisi vaa'alle uskaltaa. Fiilis on suunnilleen sama kuin joulun jälkeisen rantaloman kynnyksellä; kädet hikoavat ja haluaisit skipata koko toimituksen, vaan ei auta itku näillä markkinoilla. Ongelma numero kaksi ilmaantuu sillä punaisella sekunnilla kun nainen yrittää matkalaukkuaan vaa'alle nostaa. Ei riitä haba! Olisi pitänyt kai käydä siellä salilla. Taas huudetaan insinöörin haballa varustettua isää apuun. Kylmä hiki noruu pitkin selkää viimeistään siinä vaiheessa, kun isän naamataulu punehtuu enenevissä määrin sitä mukaa, kun matkalaukku lähestyy vaakaa.




Vihdoin vaa'alla! Isäparka kuoleman kielissä ja vaa'an kielikin aivan missä sattuu. No mutta, eikö 52 kiloa ole miltei sama kuin 25 kiloa? Huonolla matikalla? Lukihäröllä? Likinäköisyydellä? Ai ei vai? Eihän siinä sitten. Isälle pikainen palautuminen, matkalaukku alas vaa'alta ja aloitetaan alusta. Harjoitus tekee mestarin ja kyllä se isän habakin tässä kasvaa, joten teoriassa kaikki voittaa. Valmista aloitushetkestä kolmen päivän kuluttua, noin puoli tuntia sen jälkeen, kun olisi pitänyt olla matkalla lentokentälle.

Entäs sitten kun mies pakkaa? Done and done ehkä noin kolmessa minuutissa ja kaiken kukkuraksi kaikki tarpeellinen mahtuu takataskuun. Tasa-arvo missä olet?

Toim. huom! Tilanne on fiktiivinen, joskin perustuu kaikilta osin kirjoittajan omiin kokemuksiin. Yhtään isää, äitiä, sisarusta, vaakaa tai matkalaukkua ei kuitenkaan ole tosielämässä vahingoitettu.

P.S. Mie ja ehkä 50 kiloa tavaraa ja paluu Suomeen...äitiiiii!

lauantai 12. marraskuuta 2016

Lately

Viime aikoina olen pohtinut kamalasti kaikkea ja päässä pyörineen hullunmyllyn seurauksena fiilikset on vaihdelleet ihan ääripäästä toiseen. Välillä olen ollut niin omiin ajatuksiini hautautuneena, että jopa hostlapset ovat asian huomanneet. Hups.

Tasan vuosi sitten päätin, että nyt saa riittää. Inhosin vakkaripaikan kasvoiltani vallanneita silmäpusseja, hajamielisyyttäni ja sitä, että koko ajan väsytti. Elin tavallaan unelmaani, mutta olin ihan loppu. En jaksanut enää. Luovuin kämpästäni, opinnoistani, irtisanouduin duunista ja päätin, etten hae yhteenkään hallitukseen. Tungin maallisen omaisuuteni pieneen varastoon ja rupesin kodittomaksi. Vietin joulun ystävieni kanssa Keniassa, pelkäsin tulevaa ja varasin yksisuuntaisen lentolipun Italiaan. Ajattelin, että on aika putsata pöytä ja antaa pienelle mielelle aikaa pohtia tulevaisuutta.




Olen pohtinut ratkaisuni järkevyyttä ja tullut yksiselitteisesti siihen tulokseen, että jos jotain pitäisi katua, katuisin sitä, etten lähtenyt aiemmin. Tarvitsin breikin, enkä vaihtaisi kuluneesta vuodesta pois päivääkään. Lisäksi ikäkriisistä huolimatta miulla on vielä elämä edessä ja voin tehdä tulevaisuudessa kaikkea sitä, mitä olisin ehkä kuluneen vuoden aikana halunnut puuhailla.

Olen pohtinut tulevaa ja hieman pettynyt itseeni, sillä tulevaisuus ei ole sen kirkkaampi kuin vuosi sitten. Opiskellako vaiko ei, tehdäkö töitä vaiko ei. Entä jos opiskelupaikka ei napsahdakaan ensi syksynä? Voisinko taas livistää ulkomaille? Mitä edes tahdon opiskella saati sitten missä? Kamalasti kysymyksiä ja kovin vähän vastauksia, ihanan kamala elämä.




Olen haaveillut matkoista lähelle ja kauas ja ollut salaa hieman pettynyt siihen kuinka vähän au pairina olikaan mahdollisuus reissata. Aina voi kuitenkin unelmoida ja matkata matkabloggaajien repussa niille kaukaisille palmujen peittämille saarille, joista voi muutoin vain haaveilla.

Olen blogannut aina kun olen ehtinyt. Vaikka kirjoitan tätä itseni takia ja itselleni, on aivan mieletöntä huomata miten aktiivisia lukijoita olen saanut messiin. Tiedättekö miten paljon ihanat kommenttinne piristävät harmaan arjen keskellä? :)




Olen yllättynyt siitä millainen au pair minusta kuoriutui. Blogini ensimmäisessä postauksessa mainitsin, etten pidä lapsista ja pohdin, josko koskaan tulen oikeasti kiintymään hoivaamaani kaksikkoon, mutta niin vain kävi. Miten kovin sydäntä voikaan lämmittää kun bebe kiipeää syliin harva se hetki, poika halaa keskellä koulun pihaa ja kertoo, ettei tahdo miun lähtevän tai iltapuuhien yhteydessä mainitsee miun olevan paras au pair ikinä ja "completely crazy, in a good way though". Voisin höpistä skidien suloisuudesta vaikka kuinka, mutta tiivistetään asiaa hieman; hostlapseni ovat parhaita ikinä. Piste.




Siitä huolimatta miten hyvin olen täällä viihtynyt, on pienoinen ikävä parempaa puoliskoani kohtaan kurkistellut aika ajoin. Välillä se kasvaa järjettömän kokoiseksi ja silloin olen ehkä hieman hiljainen ja allapäin. Se ei jää lapsilta, varsinkaan pojalta, huomaamatta. Niinpä eräänä päivänä poika illallista valmistellessa kysäisi, että mikä mättää. Vastasin ettei mikään. "Oh wait, I know. You miss him. You are like that, sad I mean, time to time when you haven't seen him for a while." Mitä tähän voi sanoa? Rutistin pojan suunnilleen henkihieveriin. Miten 9-vuotias voikaan olla niin tarkkasilmäinen, empaattinen ja huomaavainen? Ja niin ihana?

Kalliotamaanit postauksen kuvituksena. Ne eivät liity mitenkään mihinkään, mutta saavat karvaisella söpöydellään hymyn ainakin miun huulille, vaikka moni asia vähän mietityttääkin. Miten teillä siellä ruudun toisella puolen menee?

perjantai 11. marraskuuta 2016

Oikea onnenmyyrä

Hostäitini pitää anopistaan yhtä vähän kuin huonosti käyttäytyvistä lapsista. Eräs ystäväni ei voi sietää äitipuoltaan ja onpa noita kateellisia ja vaikeasti kohdattavia sisaruksenpuolikkaitakin mahtunut tuttavapiiriin. Entäs lukemattomat anoppivitsit ja Disneyn ilkeät äitipuolet kataline lapsineen? Näiden stereotypioiden ja niihin pohjautuvien tarinoiden valossa ei siis ihme, että olen itsekin kuullut kysymyksen jos toisenkin sivuten näitä ei aina niin iloisia ihmissuhteita. On jopa hieman kurjaa, että vastaukseni on loihtinut niin usein hämmästyneen ilmeen kysyjän kasvoille. Minä kun ihan oikeasti tykkään niistä kaikista, äitipuolestani, siskopuolistani, velipuolistani, isäpuolestani ja kyllä, jopa anoppikokelaastani.




Olen oikea onnenmyyrä, sillä vaikkei puolikkaat sisarukseni ole minulle oikeasti mitään sukua, olen silti kasvanut heidän kanssaan. Meillä on yhteisiä muistoja jo yli kymmeneltä vuodelta - milloin olemme kapinoineet yhdessä typeriä vanhempia vastaan, milloin suunnitelleet vaivihkaista lemmikkisiilin ostoa ja milloin olemme tipautelleet toisiamme uima-altaaseen. Oi niitä aikoja. Ehkä emme enää nykyään pidä vanhempiamme typerinä tai yritä salakuljettaa siiliä heidän nenänsä editse, mutta samanlainen hölmö huumori kuplii edelleen ja juttua riittää teekupin ääressä pitkälle yöhön.

Entäs sitten isä- ja äitipuoli, tai äiti nro kakkonen, kuten äitipuoleni itseään mieluummin tituleeraa? Ihan mielettömiä tyyppejä kumpainenkin. Vaikka moni eroperheen lapsi haikaileekin menneeseen, ei minun ole vielä kertaakaan siihen tarvinnut ryhtyä. Molemmat lainavanhemmat ovat tuoneet elämääni mielettömän paljon uutta sisältöä, uusia näkökulmia asioihin, olleet tukena ja turvana ja no, rikastuttaneet sitä lukemattomin eri tavoin. En voisi olla kiitollisempi.





Niin ja entäs se anoppi? Parempi puoliskoni on kaikin puolin moitteettomasti käyttäytyvä, fiksu ja huomaavainen tyyppi - kaikki asioita, jotka opitaan kotona. Eikö se jo kerro jotakin? Ai ei vai? No, se anoppi lähetti meikäläiselle, perin juurin uudehkolle tuttavuudelleen kortin tänne patonkimaahan ihan vain kertoakseen kuulumisia ja mietteitä. Sen anopin luona on yhtään juksaamatta todella mukavaa pistäytyä ja tiedättekö mitä? Se anoppi tulee oman äitini kanssa loistavasti juttuun. Eihän se silloin voi olla kun hyvä anoppi.

Tässä ilkeiden äitipuolien ja suksiboksissa matkustavien anoppien luvatussa maassa olen toden totta onnenmyyrä. Kivaa alkavaa viikonloppua kuomat! 




Shirt - Zebra
Coat - Vila
Jeans - Zara
Shoes - Andiamo

Aurelia S, Annemasse 2016

Lappikuumetta

Kaipailin pahimmassa matkakuumeilussani reissua Lappiin ja taisin siitä paremmalle puoliskollenikin jokusen kerran vinkua. Täältä patonkimaasta matka Lappiin on kuitenkin melko pitkä ja matkakuumekin on laimentunut sitä mukaan, kun aikani täällä lähenee loppuaan. Ehkä sekin ymmärtää, että nyt pitää ottaa näistä kulmista ilo irti, ihailla tuttuja maisemia sydämen kyllyydestä ja viettää pimeneviä iltoja kantapaikoissa hehkuviiniä ja kaakaota hörppien, sillä pian kaakaota tulee hörpittyä taas tutuissa Lappeenrannan kahviloissa - niin kovin ihana ja haikea ajatus.




En tainnut Lappi-haaveistani sanoa ääneen muille kuin paremmalle puoliskolleni, mutta ilmeisesti isäni osaa lukea ajatuksiani, sillä me vietetään joulun välipäivät Ylläksellä! Olin au pairin urani aiheuttamassa kirkonrottamaisessa köyhyydessäni nähnyt itseni sieluni silmin työskentelemässä kaikki mahdolliset pyhä- ja välipäivät, mutta voiko Ylläkselle sanoa ei? No ei voi.





Niinpä joulun jälkeen joulu- ja au pair -kiloja karistellaan tunturimaisemissa porojen perässä hiihdellen, siskopuoleni kanssa tyhmille jutuille nauraen ja paremman puoliskoni lumisodassa rökittäen ja kun ne kilot on saatu karistettua, paikataan tilanne litratolkulla kaakaota. Niin ja joulusuklailla, viime vuoden Kenia-joulun aiheuttama suklaatyhjiö on vielä paikkaamatta. Onko jo soveliasta laskea tunteja Ylläkseen?




Onko teillä joulunajan suunnitelmat jo selvillä? :)

P.S. Miten te rakkaat ulkosuomalaiset pidätte suomeanne yllä? Täällä suomea tulee puhua papatettua äärimmäisen harvoin ja sen huomaa. Tiedättekö miten kauan mietin, miten kirjoittaa "kun aikani täällä lähenee loppuaan"? Kauan. Mietin miltei yhtä kauan mikä reindeer on suomeksi. Caused minun oli pakko loppupeleissä googlettaa, kun se ei vaan päässäni enää kääntynyt suomenkieliseksi sanaksi. Kovin noloa ja niin ärsyttävää.

P.P.S. Anteeksi kuvamateriaalista, ainoat Lappi-aiheiset koneeltani löytyneet kuvat olivat nämä vuosimallia 2007...

P.P.P.S. Rakas pikkusiskoni, jos luet tämän ja näet nämä kuvat, niin älä suutu. Pus.





A few months ago my travel fever was worse than it's been ever before. I wanted to travel no matter what was the destination. I was also quite fed up with my life here and I wanted to go back to Finland, so I was dreaming even about Lapland. I maybe mentioned it to my better half, but that's all. Afterwards my travel fever left me alone (maybe because it realized I have to make most of my last weeks here?) and I kind of left this travel dreaming behind me. But then my father called me and guess what? We are going to spend our holidays in Ylläs! Can't wait!

We are heading there with my stepsister and her bf and I can not wait for those Alias battles, snowball fights and many more things. And snow! And reindeers and outdoor sports and snow and snow and did I mentioned snow? As you probably see I'm pretty excited. 

Are your plans for holidays clear yet?

P.S. Sorry about these pics, I couldn't find anything else from my laptop.

P.P.S. Dear little sister, if you see these photos please be kind. I still wanna gossip with you and it would be easier if you are not mad to me. Thanks xoxo.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Mutta miksi hänellä on ruusuja?




Olen kerran jos toisenkin hehkuttanut täkäläisten markettien, tai torien, tunnelmaa. Ihania paikallisesti tuotettuja tuotteita, iloisia ja ennen kaikkea tuttuja naamoja. Ranskankielistä puheensorinaa, ikäihmisiä ja lapsiperheitä, friday market kokoaa yhteen ihmisiä yhteiskunnan joka laidalta. Toki friday marketin luonne muuttuu ajan kuluessa. Marjoista notkuvat pöydät vaihtuvat röykkiöiksi kauden satokasviksia sitä mukaa kun keltaiset lehdet puissa lisääntyvät ja paikallisten juustojen viereen ilmaantuu jotakin hieman glögiä muistuttavaa. En tiedä mitä se on, mutta hyvää kuitenkin. Voisin juoda sitä pullotolkulla.

Ilmojen viiletessä naureskelevat torikauppiaat saavat hienoisia Michelin-miehen muotoja, mutta yksi pysyy. Hymy. Kirmasinpa paikalle kello seitsemän aamulla tai vasta puoliltapäivin, minua palvellaan hymyillen. Se hymy tarttuu. Jos menen marketille ajoissa, törmään erääseen valloittavaan mummeliin. Hän puhuu moitteetonta ranskaa, joskin aavistuksen slaavilaisittain murtaen. Hän suosii kanssani samaa kalakauppiasta, mutta ei ihme, se kalakauppias on paras kaikista. Ja hän hymyilee, aina. Vaikka taivaalta tulisi kissoja ja koiria ja suosikkikalakauppiaskin myisi pelkkää ei-oota. Silti hän hymyilee.





Jos suuntaan kulkuni marketille vasta kymmenen pintaan, kävelee usein minua vastaan mies. Ei enää nuori, kenties seitsemänkymppinen. Huoliteltu olemus ja jollain tavalla rakastetun ja rakastettavan oloinen. Sellainen sympaattinen papparainen, tiedättehän? Toisessa kädessä ruutukuvioitu kauppakassi, toisessa ruusukimppu. Mietin monesti tätä ruusumiestä. Hän käy marketilla aina yksin, mutta palaa sieltä aina ruusukimppu kainalossaan. Tarinoita on monia, mutta olen päättänyt, että ruusut ovat hänen vaimolleen, sellaiselle pullantuoksuiselle mummelille. Että tarina on onnellinen, että hän on vanhanajan herrasmies. Siksi hän on rakastetun oloinen, sympaattinen. Koska kukapa ei rakastaisi miestä, joka saapuu kotiin ruusut kainalossa?





I know I have told you about Friday market at least twenty times already, but the thing is I just love it. I love the atmosphere, local goods, smiling people and familiar faces. I love when I see the same people almost every time, doing same things and buying same products. I was actually about to tell you this one old man who buys roses every Friday, but to be honest I can not. I'm too confused, so I'll do that later. Lets not talk politics, but Trump. Seriously? The biggest joke since Brexit.





Knitwear - Gant
Jeans - Vila
Coat - Zara
Scarf - Ginatricot
Bag - Guess

Raita K, Bern 2016

tiistai 8. marraskuuta 2016

Saapastellen talveen

Eilen satoi vuorilla lunta. Tasaisella Suomen kamaralla varttuneelle vuoret siellä, täällä ja vielä selänkin takana ovat jotain aivan mieletöntä. Oikeita katseenvangitsijoita. Niihin en taida kyllästyä koskaan. Voisinko pakata ne mukaani täältä lähtiessäni? Olen valmis jopa maksamaan muutamasta liikakilosta jos niikseen tulee.


UGGit täältä / Gantit täältä / Hunterit täältä / Vagabondin nilkkurit täältä / Vagabondin saappaat täältä

Mutta eihän miun pitänyt vuorista puhua, vaikka olenkin niiden lumihuippuja töllöttänyt viimeisen vuorokauden kuin hypnotisoitu. Ei, minun piti puhua kengistä. Sellaisista, joilla saapastella Geneven loskassa, Suomen pakkasissa ja Kenian pölyssä. Olen alkanut viimeisten viiden vuoden aikana tulla siihen tulokseen, etteivät valkoiset Converset olekaan allrounderit, vaikka niitä pohjattomasti rakastankin. Ne ovat Kenian punaisilla teillä tallaamisen jälkeen kaikkea muuta kuin valkoiset. Loskassa ne ovat märät nopeammin kuin simpanssia ehtii sanoa ja talvella... no saman asian ajaisi sukkasillaan tepsutteleminen.

Kun luottoballerinanikin ovat aikeissa sanoa yhteystyömme irti, on lienee korkea aika alkaa harkita kenkäperheen päivitystä. Miltä siun kenkäkaappi näyttää, mitä sinne vielä talvea vasten haluaisit? Kivaa tiistaita murmelit 


Converset täältä / Superstarat täältä / Niket täältä / Eccot täältä

Yesterday it was snowing up in the mountains and I couldn't help myself - I kept staring those white peaks all day long until it was dark. I mentioned once before that I need some new shoes for autumn and winter quite desperately. I didn't do anything about it yet and now when I actually saw snow I realized that I really need to buy something for this winter. No matter how much I love my pair of white Converses they are not the right shoes for winter. About a week ago, when it was still possible to wear flats I realized that my all time favorite flats are almost dead. I need to have a new pair for Kenya. And then of course I'd love to have Nikes, Superstars etc etc...

What are your current shoe cravings? Have a great Tuesday 

maanantai 7. marraskuuta 2016

Maanantaimoikat

Maanantai ja uusi viikko edessä, poutapilviä taivas pullollaan ja koko aamupäivä vapaa. Tätä laiskaa vapaa-aikaa olen kaivannut viime viikkoina ja nyt kun se on vihdoin täällä, en tiedä mitä sillä tekisin. Ehkä lähden Salevelle, sillä keskiviikoksi on luvattu lunta, eikä liukastelu lumisella rinteellä oikein innosta. Voitteko kuvitella, lunta!? Marraskuussa! Voi tätä onnea. Halvat on huvit, mutta au pairin tulotasolla parempi niin.





Viime viikkojen hektisen elämän keskellä blogi on jäänyt vähän kakkoseksi eikä postauksissa ehkä ole ollut samalla tavalla ajatusta, punaista lankaa ja eforttia mukana, kuin mitä haluaisin niissä olevan. Muutenkin tuntuu, että ideat ovat välillä vähän vähissä. Inspiraatio, se on hukassa. Jälleen kerran käännyn teidän, ihanien lukijoideni puoleen. Mitä työ haluaisitte lukea? Millainen on ylipäätään hyvä blogi, mikä saa palaamaan uuden blogituttavuuden pariin uudemman kerran? Millainen blogi inspiroi? Heittäkää sumeilematta risut ja ruusut kehiin. Etenkin risut, ilman niitä kehitys loppuu lyhyeen.

Niin ja hei, mitä teidän maanantaihin kuuluu? :)





New Monday, new week, beautiful autumn day and nothing to do, oh how I've missed these lazy Mondays. Past few weeks have been anything but lazy or relaxing so it feels so good to do nothing. Mainly because of that I've been neglecting my blog and still I have some kind of lack of motivation or inspiration. This is the point when I need your help (once again I know... :D). So please, tell me what makes you continue reading some blog? What kind of blog inspires you? What do you wanna read? Even if I write for myself I have to say that without readers and comments this would be so boring so of course I want that you like what you read. So please, feel free to share your thoughts.

And heyyy, how are you? :)




Shirt - Primark
Coat - Vila
Jeans - Zara
Shoes - Converse

Raita K, Geneve 2016