tiistai 26. heinäkuuta 2016

Auberge d' Archamps






Jälleen aika jakaa yksi ravintolavinkki, tällä kertaa Geneven ympäristössä liikkuville. Archampsin pieneen kylään Geneven liepeillä sijoittuva Auberge d' Archamps vei sydämeni jo ihan ensivisiitillä ja sinne onkin tullut palattua yhä uudelleen. Archamps on pieni, eikä ravintolatarjonta päätä huimaa, joten uskallan väittää tämän vievän kirkkaimman mitalin aivan suvereenisti. Archamps on hivenen vaikeasti tavoitettavissa julkisille Genevestä, mutta mikäli käytössä on oma kulkuneuvo, on tämä ravintola ehdottomasti must go.

Auberge d' Archamps tarjoaa sekä lounasta että illallista ja molemmat ovat aivan törkeen hyviä! Illallislistalta suosittelen risottoa, nam. <3 Ravintola on suosittu ja pöytävarausta suositellaan jopa lounasaikana. Hinta ja laatu kohtaavat ja vipeltävätkin saumatonta käsikynkkää ruokalajista toiseen, eikä vain geneveläisittäin, vaan myös suomalaisella asteikolla.

Ravintola on kaunis ja ajaton. Terassi on rauhallinen ja itse asiassa koko alue on rauhallinen, joten ruokailukokemus ulkona on varsin miellyttävä. Viinilista on mukavan kattava ja entäs sitten itse ruoka? Näyttää, tuoksuu ja maistuu aivan älyttömän hyvälle. Yksityiskohtiin ja esillepanoon on panostettu jopa lounasaikaan, mikä on ainakin omalla kohdalla iso plussa.

Menkää ja testatkaa! Entä onko teillä Geneven läheisyydessä omia lempparipaikkoja? Jos on, jakakaa ihmeessä ne!









maanantai 25. heinäkuuta 2016

Koditon




Taidan olla oikea ikävöimisen maailmanmestari. Milloin ikävöin kauramoottoria, milloin parempaa puoliskoani ja milloin ikävöin kotiin, tai kotia. Jos en ikävöi mitään näistä, ikävöin maailmalle. Ikävöin seikkailuja, uusia kokemuksia ja vapautta. Samalla ikävöin kuitenkin rutiineja, aloilleen asettumista ja arkea. Tavoitteita, toiveita ja unelmia, jotka eivät vaadi matkalippua.

Koti-ikävä ei ole juuri päässyt vaivaamaan, enkä valita, sillä onhan elämä helpompaa ilman sitä. Isäni kysyi viimeksi Suomessa käydessäni mietteitäni siitä, missä kotini nykyään sijaitsee. En osannut vastata hänelle ja tuo kysymys jäi pyörimään takaraivoni syövereihin. Kirjani ovat virallisesti äitini luona. Isäni luokse olen aina enemmän kuin tervetullut. Maallinen omaisuuteni möllöttää häkkivarastossa. Ranskassa on just hyvä näin. Parempi puoliskoni huolii minut luokseen koska vain. Keniaan on ihana palata aina uudelleen. Miellän itseni edelleen jollain tasolla lappeenrantalaiseksi. Mutta missä on kotini?








Kouvola on tuntunut aina kodilta. Siellä olen kasvanut, siellä on perhe. Silti opiskellessa sinne tuli palattua lähinnä ihmisten vuoksi. Nyt, vuosia myöhemmin, kaverit ovat ottaneet käpälät alleen ja pikkusiskonikin yhdensuuntaisen lentolipun toiselle puolelle maapalloa. Syyn palata antaa vain perhe ja sukulaiset. Kun ikävöin Suomeen, ikävöin kokemuksia. Ikävöin luontoa, puhtautta, helppoutta. Ikävöin konkreettisen osoitteen sijaan metsään, mökille, merenrantaan, peilijäälle, hiljaisille kaduille, pehmeille poluille, valoisiin öihin, tykkylumisten puiden keskelle. Ikävöin metsämansikoita, kirkuvia lokkeja, sateen tuoksua, tuhansia järviä, vehreyttä, jääkiekkomatseja, pipolätkää. Irtokarkkeja, koripalloa frendien kanssa, höntsäfutista, ruisleipää, äitin ruokia, iskän loputtomia viisauksia, isäpuolen loputonta tietotaitoa, mummin leipomuksia, hevosia, iltalenkkejä. Ennen kaikkea ikävöin ihmisiä.

"Home is not where you are from, it is where you belong. Some of us travel the whole world to find it. Others, find it in a person."

Olen jossain keskivaiheilla. Tunnen tarvetta matkustaa, nähdä, tehdä ja kokea. Kaukokaipuu, sanoisi äitini. En saa tarpeekseni seikkailuista. Jos pysähdyn, tuntuu, kuin en enää eläisi. Olen kotonani vähän siellä sun täällä. Tai ehken ole kotonani missään. Ehkä vielä etsin sitä, ehkä siksi tunnen vetoa maailmalle. Toisaalta olen kotonani missä vain, missä voin olla oma itseni rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Missä voin heittää naamarin syrjään. Missä voin kiukutella, olla hankala ja unohtaa pitää yhteyttä. Ja silti minua rakastetaan. Jos kysyt minulta missä on kotini, vastaan sinulle. Se on maailmalla, mutta rakkaideni ympäröimänä. Siellä missä hän on, siellä on myös kotini.









Toppi - Pimkie
Shortsit - Only
Kengät - Pimkie

Nic G, Annemasse 2016

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kertomuksia uima-altaan reunalta





Jos sinulla on lapsia ja asut Geneven liepeillä, on kesän ykkösjuttu uima-altaat. Jos et ole halunnut maksaa talostasi miljoonia, eikä sinulla täten ole omaa uima-allasta, menet yleiselle poolille tai jos olet haalinut miljoonia tuhlanneita kavereita, menet heidän poolilleen. Sama se mitä teet, mutta uimaan on päästävä. Mekin ollaan käyty harva se päivä polskimassa joko läheisillä yleisillä uima-altailla, erään tuttavaperheen luona tai vaikkapa Mont Blancin nurkilla. Me, siis myös minä. Välillä oma-aloitteisesti, välillä jonkun muun suosiollisella avustuksella.

Kuluneen kesän aikana olen pohtinut, kuljeskelenko ympäriinsä jonkin sortin "heitä minut uima-altaaseen"-leima otsassa. Tai kenties selässä. Olen nimittäin lentänyt elämäni aikana uimaan vaatteineni päivineni niin monta kertaa, että olen tainnut jo seota laskuissa. Ensin uittamisestani pitivät huolen aina yhtä ihanat velipuolet. Missään nimessä en koskaan kerjännyt verta nenästäni, vaan olin aina syytön kohtalooni. Sitten tulivat kuvioihin poikaystävät ja kaverit ja lensin altaaseen aina, kun sellainen sattui näköpiirissä olemaan. Poikkeuksetta.






Entäs sitten tänä kesänä? Luulin kovin, että uudessa maassa ilman vakituista kaveripiiriäni säästyisin moiselta kohtalolta, vaan ei. Toiveajattelua. Tuttavaperheen lastenkaitsija päätti jokunen viikko takaperin, että kyllähän tuon suomalaisen arkajalankin on tultava uimaan. Niinpä minä uin, kolmesti. Joka kerta täysissä pukeissa ja tennaritkin jalassa. Ne tennarit tosin kaipasivatkin pientä puhdistusta.

Viimeisimpänä eräänä hiljaisena aamuna ollessani seuraamassa beben uimakoulutuntia, päätti puolituttu uimaopettaja, että testataanpas au pairin uintitaidot. Niinpä ennen kuin kissaa ehdin sanoa, huomasin taas polskuttelevani täysissä tamineissa aivan liian kylmässä vedessä kotiäitilauman kauhistellessa vieressä.

Olen yrittänyt kovasti keksiä, missä tuo viheliäinen tarra sijaitsee, mutta toistaiseksi kovin kehnolla menestyksellä. Toisaalta tätä menoa conssini ovat pian taas valkoiset, ehkä ensimmäistä kertaa sitten niiden kotiuttamisen. Ei siis pitäisi valittaa, oli tarroja tai ei.







T-paita - Lindex
Hame - Asos
Ballerinat - H&M

Leila N, Annecy 2016

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Moikat lumihuipuille




Pari viikkoa sitten meillä oli kesä. Se oli sitä leppoisaa aikaa, kun ei tarvinnut miettiä kevyttoppiksia, sadetakkeja tai kerrospukeutumista. Yritimme ottaa kesästä kaiken mahdollisen irti, sillä tänä vuonna se on yhtä lyhyt ja vähäluminen kuin Suomessa konsanaan. Niinpä eräänä aurinkoisena viikonloppuna suuntasimme ihailemaan Mont Blancia altaan reunalta käsin. Ei hullumpi tapa viettää aurinkoista vapaapäivää, vai mitä tuumaatte kuomat?

Suuntasimme siis hikiset nenämme kohti Comblouxia ja Ranskan ainoaa luonnollista vuoristouima-allasjärvihässäkkää. Tiedä sitten miksi tuota kutsuisi. Kuuma päivä, virkistävä puhdas vesi ja näkymä lumihuippuiselle Mont Blancille, siinä paljoa enää jaksanut murehtia, oliko kyseessä uima-allas, lampi vai kenties valtameri.

Oltiin hyvissä ajoin perillä ja hyvä niin, sillä ovien avautuessa yhdeltätoista oli sisäänkäynnille ehtinyt jo muodostua jonoa. Liput olivat yllättävän halvat (aikuinen 5€, lapsi 4€) ja pian jo löysimmekin itsemme levittelemästä aurinkorasvaa ihollemme lumihuippujen rajatessa maisemaa. Mikäli alppikylämäisten asutusalueiden läpi ajaminen ei vielä saa aikaiseksi kunnon hei me ollaan Alpeilla -fiilistä, hoituu se viimeistään Mont Blancia töllistelemällä ja vieressä laiduntavien lehmien kellojen kilkatusta kuunnellen. Näille kulmille on ehdottomasti palattava talvella ja käväisipä mielessä myös reissu Mont Blancille, oispa hieman siistiä!

Annetaan kuvien kertoa omaa tarinaansa, mutta vinkki viitosena - valitkaa lämmin päivä! Vesi on virkistävää, joten viileänä päivänä täällä saa itselleen vain flunssan.







Kaikesta auringonpalvonnasta, uimisesta ja lasten rökittämisestä Unossa tulee auttamatta nälkä. Hostvanhemmat olivat kauaskatseisesti varanneet meille pöydän jo muutamaa päivää etukäteen poolin vieressä nököttävästä Cote Lac'sta. Jälleen kerran fiksu veto - lounasaikaan koko paikka oli nimittäin tupaten täynnä. Ruoka oli todella hyvää, raaka-aineet kuulemma mahdollisimman läheltä ja jälkiruoista Soupe de pêche taisi viedä koko pöytäseurueen kielen mennessään! Iso peukku myös ravintolalle upeine näköaloineen. Ihan ehdottomasti yksi suosikkikokemuksistani täällä ollessa. :)

Ja hei! Jos teillä jollakulla on heittää loistavia reissuvinkkejä tännepäin muailmaa, niin olkaa niin kilttejä ja jakakaa ne! :)





perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kaljakaupoilla





Kävimme eräänä päivänä beben kanssa keskustassa asioilla ja kuuman päivän kunniaksi lupauduin ostamaan meille limsat. Siispä poikkesimme kotimatkalla lähikioskiin ja annoin bebelle luvan valikoida mieleiset tölkit. Koska hänelle esimerkiksi limsan valitseminen (päätyy kuitenkin aina Coka-Colaan...) on lähinnä ikuisuusprojekti, tutkailin kaikessa rauhassa odotellessani päivän lehtien otsikoita.

Yllättävän pian hän jo kiikuttikin miulle kaksi punaista huurteista tölkkiä - olutta. Siinä sitten yritin selittää pienelle jääräpäälle, että kyseessä on limsan sijaan olut, et sinä näistä tykkää. Niin vissiin, ajatteli bebe, ja suureen ääneen kertoi kyllä tykkäävänsä oluesta. Joi sitä jopa joka päivä koulussa. Tässä kohtaa olimme ansainneet jokaisen kanssa-asiakkaan huomion, jokaisella vähintään hymy kareili huulilla ja opastipa eräs vanha herrasmies bebeä oluen valinnassa. Tämä punainen oli ilmeisesti täyttä kuraa, sininen tölkki olisi parempi valinta. Viimein myyjän suosiollisella avustuksella vakuutimme beben oluen kamalasta mausta ja pitkän pohdinnan jälkeen kiikutimme oluen sijasta villisti Cherry Coka-Colaa kassalle.

"But next time, can I have a beer? Please?" En voinut olla nauramatta.







T-paita - Zara
Nahkatakki - Veromoda
Pöksyt - BIKBOK
Kengät - H&M
Laukku - Accessorize

Nic G, Geneve 2016

torstai 21. heinäkuuta 2016

TBT: Reissulemppari
















Heipähei toverit siellä ruudun toisella puolella! Torstait ja niiden mukanaan tuoma mahdollisuus muistella menneitä ovat yksi viikon lempparihetkistä. Huomenna voidaan palata taas takaisin nykyhetkeen, mutta just nyt ajattelin tonkia hieman valokuva-albumeita kahden vuoden takaa ja muistella hetken aikaa ekaa reissuani Karlsruheen, Heidelbergiin ja Baden-Badeniin. Nauroin kuvia katsellessani vedet silmissä kun mikäkin sekopää, voi apua. Vaikka kohteet olivat meikäläiselle uusia, oli matkaseura tuttua ja turvallista. On onni löytää elämäänsä ihmisiä, jotka lähtevät reissuun kun reissuun mukaan sen suurempia pohtimatta ja joiden kanssa reissaaminen on yksinkertaisesti aivan loistavaa puuhaa!

Postaus taitaa jäädä aika kuvapainotteiseksi, mutta väliäkös sillä. Mitään kovin kummallista emme tainneet tehdäkään koko reissulla - kävimme Baden-Badenissa ja Heidelbergissä haukkomassa henkeä kauniiden maisemien tähden, söimme halpoja marjoja ystäväni solukämpän pahanhajuisessa keittiössä, heitimme noppaa drinkkien hinnoista ja erehdyimme shottibaariin. Naurettiin, hölmöiltiin, hassuteltiin ja oltiin iloisia toistemme seurasta. Sitähän se lomailu parhaimmillaan on, leppoisaa ja iloista, kiireetöntä ja stressitöntä, hyvää seuraa unohtamatta.