tiistai 28. kesäkuuta 2016

Vielä täällä






Moikku kaikki kesäesat siellä ruudun toisella puolella! Miten teillä menee? Miulla menee nähkääs nimittäin varsin hyvin! Puolivahingossa pidinkin sitten viikon verran hiljaiseloa, hupsista! Kamera ja läppäri ovat toki roikkuneet mukana viimeisen viikon, mutta rehellisyyden nimissä läppäriä ei ole tullut avattua oikeastaan kertaakaan, sillä oikeat, aidot ja vieläpä ihan livenä nähdyt ihmiset ovat vieneet siitä voiton. Viimeiset seitsemän päivää ovat olleetkin ihan huikeita. Miltei iskisi haikeus, jos pitäisi palata suoraan perusarkeen, mutta onneksi pehmeän laskun siihen tarjoilee minivisiitti Cannesiin.

Melkoista haipakkaa - eilen aamulla Suomessa, illalla ja yöllä Pariisissa, aamulla Sveitsissä ja nyt tutussa sängyssä Annemassessa. Huomenna lasten vikan koulupäivän jälkeen otetaan tosiaan suunnaksi iki-ihana Ranskan Riviera, jee! Kuvia ja kerrottavaa on taas hetkeksi, mutta nyt lienee pakko antaa periksi Uni-Masalle. Niin itsepintaisesti se heittelee unihiekkaa tähän suuntaan, ettei kohta enää erota konettakaan hiekkakasan alta. Palataan siis taas huomenna astialle! Pientä sniikpiikkiä tulevasta saa postauksen kuvista, jotka tosiaan ovat luokkaa sekametelisoppa. Mutta toisaalta niin on allekirjoittaneen pääkin. Sori siitä. Ja öitä! Moi.

//Okei edit tyhmä flunssa yrittää iskee jälleen. Tiiättekö miten säälittävän kuulosta on aivastella sillai, et ääni on poissa? :D








tiistai 21. kesäkuuta 2016

THE BIG FIVE





Miulla on unelma. Aikanaan oman taloni seiniä koristaa viisi canvas-taulua. Ne viisi taulua esittävät Afrikan Big Fiven mukaan elefanttia, leopardia, leijonaa, sarvikuonoa ja puhvelia. Jokainen kuva on omaottamani ja omaan silmääni tarpeeksi lähellä täydellisyyttä.

Unelma on ehkä ennemminkin ikuisuusprojekti. Perheeni on viettänyt Keniassa lukemattomia lomia. Äitini on tiiraillut maisemia kameran etsimen läpi jos ei tuhansia, niin ainakin satoja tunteja. Edes hänellä ei ole leopardista kunnollista kuvaa. Siinä missä eläintarhassa olosuhteet hienoihin kuviin villieläimistä ovat otolliset, ovat ne villin luonnon keskellä vähintäänkin haastavat. Kuvan onnistuminen on tuuripeliä, lukemattomien pienten asioiden summa. Toivon, että nuo palaset loksahtelevat kohdalleen vielä joskus. Se vaatinee useamman reissun Saharan eteläpuolelle, mutten valita. Onhan pala sydäntäni jäänyt Keniaan jo yli vuosikymmen sitten.



maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ei se perjantai 13. vaan se maanantai...

...nimittäin viime maanantai, 13.6. Selkeästi uusi oma pahan onnen päiväni. Miten paljon huonoa tuuria voikaan samalle päivälle kasaantua?

Ensimmäisenä aamulla oltiin juuri vetämässä kenkiä jalkaan ja lähdössä kouluun, kun bebe päätti läikyttää kaakaota päälleen. Pukeutuminen ja vaatteiden vaihtaminen beben kanssa on muutenkin kaikkea muuta kuin iisiä, joten kiirehän siinä tuli. Ei muuta kun myöhässä auton rattiin ja vauhdilla koululle. Lasten kanssa meitä ei ole pysäytetty rajalla vielä kertaakaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Tottakai se sattui juuri kyseiselle päivälle, kun aikataulu oli jo muutenkin kamalan tiukka. Loppu hyvin, kaikki hyvin, joskin lapset taisivat olla tunneilla todella viime tingassa.

Takaisin kotiin mennessä huomasin, että puhelimeni oli hylännyt sim-kortin. Ei sinänsä uusi juttu, nokialainen ei ihan hirveästi fanita tuota operaattorista ja maasta toiseen hyppimistä monta kertaa päivässä. Tällä kertaa uudelleenkäynnistys ei vaan enää riittänytkään. Ei, vaikka yritin valehtelematta kymmenen kertaa, siitä huolimatta puhelin pysyi itsepintaisesti verkon ulottumattomissa. Toisaalta aika harvoin maanantaisin hostvanhemmat yrittävät miuta kesken päivän tavoitella, joten ei hätä ollut tämän näköinen.






Oltiin sovittu lounasdeitit kaverini kanssa iltapäivälle, mutta ennen sitä miun oli tarkoitus vastaanottaa hostmaman kollegan koira meille muutamaksi päiväksi hoitoon. Easy piece of cake, etten sanoisi, koira vaan ovesta sisään ja menoksi. Paitsi että se koira oli kolme varttia myöhässä. Aikani kuluksi päätin ruveta silittämään vaatteita, mutta sillä siunatulla hetkellä kun silitysrauta oli kuuma, kuului myös ovelta koputus. Ei siis muuta kuin päästämään koirakaveri sisälle ja itse ovesta ulos. Hirveällä kiireellä pihalle porhaltaessani tulin sitten tietysti päästäneeksi tuon koirakaverinkin pihalle. Tottahan toki. Eihän siinä sitten muuta kuin sateen sekaan kyseistä karvapuudelia metsästämään. Luojan kiitos kyseessä on melkolailla arkajalkainen otus, eikä sen saalistamiseen uhraantunut loppujen lopuksi aivan hirvittävästi aikaa. Teljettyäni mokoman turjaleen visusti sisälle, hyppäsin vihdoin ja viimein pienen oranssin koslani ratin taa ja otin suunnaksi ne lounasdeitit. Vihdoinkin, sillä nälkä kurni mahassa.

Ihan kun en jo tässä kohtaa olisi tarpeeksi aikataulusta jäljessä, muistin puolessa välissä matkaa jättäneeni silitysraudan seinään. Ei muuta kuin u-käännös ja kamalaa vauhtia takaisin. Puhelin edelleen mykkä, joten eipä tarvinnut ilmoittaa seuralaisellekaan tästä päiväni uusimmasta käänteestä. Täytyi vain toivoa, ettei raukkaparka kuole nälkään odotellessaan. Töpseli irti ja uusi yritys. Tällä kertaa pääsin kohteeseen ilman sen kummempia mutkia matkassa, joskin vain huomatakseni kyseisen ravintolan olevan kiinni. Tietysti. Maanantai. Pannahinen.

Ruokaa kuitenkin saatiin mahoihimme läheisestä kauppakeskuksesta ja taas oli aika hypätä pieneen oranssiin sardiinipurkkiin ja pyyhältää kodin kautta hakemaan lapsia koulusta. Kotona miuta odotti yllätys - hostmama ja poika kotona. Hetken aikaa mietin, että olinko myöhässä jostakin, mutta en sentään. Poika oli liikuntatunnilla rymynnyt naama edellä pitkin pihoja ja lopputuloksena suussa komeili muutama hammas vähemmän. Tottakai sekä vanhemmat että opettaja olivat yrittäneet soittaa miulle, mutta eihän mikään ollut tullut läpi. Kiitos tästä rakas nokialainen. Siitä sitten lähdettiin pojan kanssa legotohtorille ja sen jälkeen suuntasin sardiinipurkin kohti koulua, pienempi koululainen kun oli vielä haettava kotiin. Bensavalo loi oman jännitysmomenttinsa matkan varrelle, mutta onni onnettomuudessa, ei jääty tien varteen! Tässä kohtaa päivää pohdin jo, että jokohan se tuuri kääntyisi. Ja kääntyihän se! Siis ainakin muutamaksi tunniksi, kunnes illalla karvainen hoitolapsemme päätti tehdä tarpeensa osittain sängylleni ja osittain matolleni. Silmät ummistaessani jo tiistain puolella huokasin helpotuksesta - onneksi maanantai on vaan kerran viikossa.







Toppi - Pimkie
Pöksyt - Cubus
Kengät - Converse

Leila N, Saint-Julien-en-Genevois 2016

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Laiskiaisen sunnuntai





Meinasin toivottaa hyvää huomenta, mutta pitkällä iltapäivässähän tässä jo mennään... :D Miten laiska voi sunnuntai ollakaan, miun sunnuntai on nimittäin ainakin laiskuudessaan vertaansa vailla? Nukuttiin kaverini kanssa onnellisina puolillepäivin ja herättyämme rääpittiin eilisiä herkkuja aamiaiseksi. Kuinka onnelliseksi voikaan ihminen tulla sängyssä mutustetusta suklaakakkupalasta?

Eilinen venyi varmaan lähemmäs parikymmentuntiseksi, joten kunnon yöunet tulivat tarpeeseen. Leivottiin ja kokkailtiin hostmaman kanssa koko päivä illansuuhun saakka pientä visiittiä Bulgarian lähetystöön lukuunottamatta. Jälkkärit olivat muuten sen verran onnistuneita karuista ulkomuodoistaan huolimatta, että niitä on pakko tehdä uudelleenkin ja pistää ohjetta jakoon, mikäli ne suinkin vielä muistan ja kykenen toistamaan... :D Kuudelta alkoikin sitten talo täyttyä vieraista ja pian oli täysi hulina pystyssä. Ilta oli tooodella mukava, mistä kertonee osaltaan todella vähäiseksi jäänyt, kovin ruokapainotteinen kuvasaldo. Ruokaa riitti ja se vei kielen mennessään, lapsien kanssa leikittiin poliisia ja rosvoa vielä pimeän tultua ja olipa mielenkiitoista höpistä vieraiden kanssa, eri kansallisuudet olivat nimittäin erittäin hyvin edustettuina. Oli nigerialaista, kanadalaista, espanjalaista, sveitsiläistä, ranskalaista, brasilialaista, suomalaista, italialaista... Kaikki tuntuivat viihtyvän ja ennen kun tajuttiinkaan, oltiin jo yön pikkutuntien puolella. Vaikka työmäärä oli pari edeltävää päivää varsin huima, oli se ehdottomasti koko illan arvoinen! Näitä lisää, kiitos. :)

Mikäli eilinen x-määrä shampanjalasillisia lakkaa vainoamasta miuta iltaan mennessä, olisi tarkoitus ottaa suunnaksi Geneve, sillä illalla tulee Ranska-Sveitsi-futisottelu. Sitä fiilistä on vaan pakko päästä todistamaan jonnekin ihmisten ilmoille! Kivaa sunnuntain jatkoa sinne ruudun toiselle puolelle, toivottavasti saatte ladattua akut tulevaa (juhannus!!!?)viikkoa varten. :)










lauantai 18. kesäkuuta 2016

Lately





Mitä me ollaan puuhattu viime aikoina? Siis sen lisäksi, että ollaan juoruiltu hostmaman ja hänen ystäviensä kanssa? Ei sitten yhtään mitään, jos totta puhutaan. Ihan perusarki on vienyt leijonanosan valveillaoloajasta, eikä mitään ihmeempää ole edes ehtinyt tapahtua. Okei, ostin tosin sikakalliin lentolipun juhannukseksi Suomeen. En malta odottaa ystävien ja perheen näkemistä, valoisia öitä, suomalaisia mansikoita, ihanaa Suomen luontoa ja sen uskomatonta vehreyttä, ruisleipää, rahkaa, vaatekaappini sisältöä... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin!

Eilen leivottiin hostmaman kanssa yötä myöten, sillä tänään on edessä ensin cocktailtilaisuus Bulgarian lähetystössä ja sen jälkeen hostperheeni vuotuiset grillibileet. Niin kivaa! Kivaa myös kerran kuukaudessa näyttää (ehkä?) ihmiselle, viime aikoina kun olen ollut enemmän tai vähemmän au pair. Kuvissa näkyvä asu on muotoutunut univormukseni, sillä siinä elämä tuntuu vaan hirmu helpolle. Farkut vaihtuvat yhä edelleen häpeällisen usein juoksutrikoisiin ja kotioloissa lenkkarit korvaavat tennarit, joten itse asiassa kuvien asu on varsin edustuskelpoista aupair-Kataa!

Tilattiinhan me myös eräänä iltana pizzaa. Tai siis yritettiin tilata. Ehdittiin soitella kolmeen pizzeriaan ennen kuin tärppäsi. Kolmesta ensimmäisestäkin meille siis vastattiin, mutta vastaus oli, että pizzoja toimitetaan taas Ranskan futispelin jälkeen, ei aiemmin. Oltiin hostmaman kanssa hieman hoomoilasina, että näinkö sitä bisnestä hoidetaan Ranskassa? Ilmeisesti. Tykkään futiksesta, sen seuraamisesta, fanittamisesta ja ennen kaikkea pelaamisesta, mutta c'moon nyt hyvät ihmiset. First things first ja tällä kertaa se ei ollut futis.







Pizzaa saatiin kuitenkin vihdoin nenän eteen ja voi sitä ilon ja onnen määrää! Beben alter ego The Pig pääsi taas tositoimiin syödessään pizzaa kaksin käsin. Sitä pizzaa oli toimituksen jälkeen hiuksissa, korvassa, vaatteissa ja tottakai myös koko naamassa aina kulmakarvoja myöten, mutta The Pig oli kertakaikkisen onnellinen ja tyytyväinen omaan suoritukseensa. Poika sen sijaan näytti pitkää nenää koko dinnerille. Eikö lapset voisi löytää yhtä yhteistä lemppariruokaa, jotta elämä olisi edes hitusen helpompaa? Myöhemmin samana iltana kävi selväksi, että Ranska oli voittanut avausottelunsa. Olen melko varma, että joka ainoa Ranskasta löytyvä vuvuzela sijaitsee näillä nurkilla, sellainen oli meteli tuloksen selvittyä. Eipähän tarvitse itse edes seurata kyseisiä pelejä, kun tulos kantautuu varmasti korviin anyway. :D

Pizzapettymyksen jälkeisenä päivänä lähdettiin pojan toiveesta aasialaiseen dinnerille. Koko päivän molemmat lapset olivat olleet jotenkin tosi hyvällä päällä ja meillä oli ravintolassakin todella kivaa. Lähdettiin hostmaman kanssa santsikierrokselle ja jätettiin lapset piirtämään, ne kun kerrankin vaikuttivat käyttäytyvän. Oltiin poissa ehkä kaksi minuuttia ja mitä löydettiinkään pöytään palatessa? Lapset olivat hakeneet jälkiruokapöydästä vaniljakastikekulhon ja lappasivat kastiketta suihinsa minkä kerkesivät. Kiireestä johtuen iso osa meni tietysti rinnuksille, mutta se ei menoa haitannut. Olin ihan varma, että hostmama rupeaa torumaan lapsiaan minkä keuhkoistaan ääntä saa, mutta mitä vielä, se repesi nauruun. Nauroi vedet silmissä varmaan viisi minuuttia.

Oltiin lasten kanssa vähintään pöllämystyneitä tilanteen saamasta yllättävästä käänteestä, mutta toisaalta, eipä pitänyt pokka miullakaan, saati sitten tarjoilijoilla. Kuvitelkaa kaksi lasta ison kastikekulhon kanssa. Kuvitelkaa, että ne kauhoo sitä hirveetä kyytiä suuhunsa ja kuvitelkaa, että äidin lähestyessä uhkaavasti ne vetävät kulhon yhdessä tuumin lähemmäs itseään kuin mikäkin nälkäinen, ruokaansa rakastava pesukarhu luoden samalla epäilevän, miltei vihaisen katseen tuohon mahdolliseen uhkaan. Vain jokin pesukarhumainen murina puuttui. Pitäisikö teillä pokka?



Paita - H&M
Farkut - BIKBOK
Kengät - Converse
Reppu - Primark

Leila N, Archamps 2016

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Yhdeksän









Yritin eräänä päivänä opettaa lapsille numeroita suomeksi, ruotsiksi ja swahiliksi. Ruotsi sujui kuin vettä vaan, tästä kiitos ruotsalaiselle edeltäjälleni. Swahili kuulosti lapsista vain ja ainoastaan hauskalta, mutta sujui myös ongelmitta. Sitten tuli suomen vuoro. "Okay, there is something wrong with you. Really", tuumasi poika yhdeksikön kohdalla. "OMG, uuuuhdeksan. That's so strange", komppasi bebe. En voi heitä syyttääkään tästä - nine, nio, neuf...yhdeksän. Yhdeksän?! Really? Really.

Poika halusi tietää miksi meillä on niin oudot nimet numeroille. Mitä siihen nyt sitten vastaamaan? Että me Suomessa tykätään olla vähän outoja? Että plagiointi on pahasta? Että joku on halunnut erottua joukosta joskus muinoin ja että yhdeksän on ollut hyvä keino kuvitella olevansa suunnannäyttäjä? Kympistä nyt puhumattakaan.

Niin ja entäs sitten lepakkomies? Eläintarha? Myönnän, me suomalaiset taidetaan olla vähintään kummallisia. Ernuja, etten sanoisi.



T-paita - Samsoe&Samsoe
Nahkatakki - Veromoda
Hame - Pimkie
Huivi - Primark
Kengät - Converse
Laukku - H&M

Leila N, Geneve 2016

torstai 16. kesäkuuta 2016

TBT: Mara Serena Safari Lodge












Takaisinheittoa pukkaa taas! Joskus selaillessani netin ihmeellistä maailmaa Kenia-vinkkien toivossa, olen joutunut huomaamaan, ettei niitä juuri ole. Matkatoimistojen valmissafareista tietoa löytyy kyllä ja muutama useamman vuoden vanha matkapäiväkirja netin syövereistä tulee vastaan hetken tonkimisen jälkeen, mutta siihen se sitten jääkin. Ehken vain osaa kaivaa tarpeeksi syvältä, mutta yhtä kaikki ajattelin kantaa korteni kekoon hotellivinkin muodossa.

Safarit ovat aivan ehdottomasti se juttu Afrikkaan matkustaessa ja yksi tunnetuimpia safarikohteita on Keniassa sijaitseva Masai Mara. Masai Mara sijaitsee Etelä-Keniassa Tansanian rajalla ja se on 1500 neliökilometrillaan Kenian toiseksi suurin luonnonpuisto (mitenhän pahasti meni pieleen..?). Puisto on niin suuri, että siellä kannattaa viettää vähintään yksi, mielellään useampikin yö. Vaihtoehtoja yöpymiseen on laidasta laitaan ja jokaiseen makuun ja budjettiin löytyy varmasti sopiva vaihtoehto. Olemme perheeni kanssa matkustaneet yleensä "vatsaystävällisesti" ja valinneet mahdollisimman laadukkaita yöpymispaikkoja, kuitenkin järkevän hinnan puitteissa. Masai Marassa meidän kiistaton suosikki on Mara Serena Safari Lodge.






Hotelliin on mukavaa palata kerta toisensa jälkeen, sillä henkilökunnassa vaihtuvuus on pientä ja osa henksusta tunnistaa ja muistaa vakkarikävijät - se jos mikä luo heti kotoisan fiiliksen. :) Hotelli, tai siis lodge, maastoutuu loistavasti ympäristöönsä, mikä on itselle tärkeä tekijä luonnonpuistossa sijaitsevassa lodgessa. Lisäksi muistan lukeneeni jostain, että koko hotelliketju ottaa luonnon huomioon valinnoissaan. Ekologisuus ei välttämättä kehitysmaassa ole sillä tasolla, kun vaikkapa Suomessa, mutta pienetkin valinnat oikeaan suuntaan ovat parempia kun koko vihreälle ajattelulle kintaalla viittaaminen.

Mara Serena Safari Lodge kehittää itseään jatkuvasti ja uusimpina tulokkaina heillä on vieraille tarjolla kuntosali upeilla maisemilla sekä spa saunalla. Ehdottomasti testaamisen arvoisia! Niin ikään hotellin uima-altaalta avautuu makeat näkymät yli savannin. Huonehintaan kuuluu täysihoito, enkä ihan heti keksi yhtään poikkipuolista sanaa hotellin ravintolasta. Kuola valuu kun vain mietinkin notkuvia noutopöytiä. Ennen illallista on mukavaa siemailla sundownerit hämärtyvää maisemaa katsellen.

Hotellin huoneet sijoittuvat muutaman "käytävän" varrelle muodostaen hauskoja ketjuja, jotka piilottavat sinne tänne ihania pieniä näköalatasanteita. Itse huoneet ovat tilavia, moderneja ja jokainen niistä on varustettu pienellä parvekkeella, jolta aukeaa näköala yli savannin. Parvekkeet ovat myös liskojen ja kalliotamaanien suosiossa, joten luonto tosiaan on lähellä. Luonnon läheisyyden huomaa loistavasti myös öisin pimeän laskeuduttua - ei ole lainkaan harvinaista kuulla leijonan karjuntaa yön pimeydestä. Miltei tuntuu, kuin tuo savannin kiistaton kuningas karjuisi juuri sillä omalla parvekkeella. Kaltaiselleni some-riippuvaiselle isona plussana hotelli tarjoaa koko alueen kattavan ilmaisen wifin, gotta love it!

Logde on saavuttanut viisi tähteä - ja sen huomaa. Palvelu on hyvää ja toiveesi pyritään toteuttamaan. Laukut kannetaan vieraiden puolesta, kylpyhuoneesta löytyy hygieniatuotteita ja joka käänteessä kuuluu "Jambo, hakuna matata?"

Mikäli safari on mielessä ja hotelli vielä hukassa, on tässä ehdoton oma lempparini! Toki vaihtoehtoja on monia ja jokaiselle budjetille ja matkaajalle löytyy varmasti mieleisensä, mutta tästä paikasta menen itse takuuseen ja tänne palaan taatusti vielä 2080-luvullakin. :)