keskiviikko 31. elokuuta 2016

Vilken härlig dag i Borgå



Vuodenajasta viis saa visiitti Porvooseen minut aina vaan haluamaan kauniin (vaaleanpunaisen...) puisen omakotitalon, sujuvan ruotsinkielentaidon, perheidyllin ja sen oman kolon juurikin Porvoosta. Idyllinen vanhakaupunki pienine kauppoineen, kaunis rantaviiva, tunnelmalliset ravintolat ja kahvilat ja sieltä täältä korviin kantautuva ruotsinkielinen puheensorina tekevät kerta toisensa jälkeen tehtävänsä ja olen aina aivan myyty eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta.







Siskopuoleni ollessa käymässä Kouvolassa sai hän idean ajella erääksi illaksi Porvooseen. Kouvolastahan ei tosiaan ole kovinkaan mahdoton matka Porvooseen, joten on sääli miten harvoin sinne tuleekaan eksyttyä. Tuona kyseisenä päivänä jokusen tunnin retkeen mahtui mainiosti kiertelyä vanhassa kaupungissa, illallinen veden äärellä ja suussasulavat kakkupalat Cafe Cabriolessa. Ei pöllömmin vietetty ilta siis, näitä lisää!

Porvoo on pakko liittää jokakesäiseen bucketlistiin, niin monta kokeilemisen arvoista ravintolaa tuli spotattua ja vähintään yhtä monta huokausta tuli päästettyä kauniiden maisemien johdosta. Minne te siellä ruudun takana suuntaatte, jos oma kotikaupunki käy pieneksi ja on vain yksi päivä aikaa?




tiistai 30. elokuuta 2016

X3

Bongasin Jonnan blogista tämän eittämättä ystäväni-kirjojen tahi IRC-Gallerian muistiinpanojen tunnelmaa huokuvan postausidean ja päätin sen aivan sellaisenaan myös omaan blogiini omia. Plagiointia, kopiointia ja matkimista, mutta kerrankos sitä, hah!





3 asiaa, joista pidän...
- herääminen maailman parhaan tyypin vierestä.
- rennot ja kiireettömät hetket ystävien seurassa.
- siitä hetkestä, kun lentokoneen pyörät irtautuvat maasta.

3 asiaa, joista en pidä...
- käytöstapojen puute
- epäsiisti koti
- kiire

3 asiaa, jotka osaan...
- olla ärsyttävä. Saan miltei kenet tahansa ärsyyntymään ja se on välillä hirmu hauskaa.
- tehdä hirmu hyvää kantarellipastaa. Pakko jakaa ohje joskus tännekin!
- olla käsittämättömän tehokas, tarkka ja johdonmukainen tarvittaessa.

3 asiaa, joita en osaa...
- valokuvata. Se taito on päässyt jotenkin rapistumaan vuosien saatossa.
- käydä nukkumaan tarpeeksi ajoissa aikaisen herätyksen kolkutellessa ovella.
- piirtää. Paitsi tikku-ukkoja ja kananugetteja.






3 asiaa, jotka haluaisin osata...
- lentää. Näen usein unia lentämisestä ja jos mitään realistista ei haeta, olisi juurikin taito lentää listani kärkipäässä!
- puhua sujuvasti useampaakin kieltä.
- olla parempi ystävä, sisko, lapsi ja tyttöystävä. Nyt olen kaikissa niissä aikalailla keskinkertainen, maailmalla luuhuava hulivili.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
- hankkia salikortti ja hankkiutua eroon croissant-kiloista.
- bookata muutamia lentoja loppuvuodelle.
- tehdä jotain alati vaivaavalle hiuskriisille.

3 asiaa, joista stressaan...
- tulevaisuus
- harvapäisyyteni ja siitä johtuvat kämmit.
- parisuhteen selviytyminen 3000 kilometrin välimatkasta.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
- suunnitelmat. Kun tiedän, mitä tapahtuu, osaan ottaa paljon rennommin.
- kiireettömät illat ja aamut paremman puoliskoni kanssa.
- ystävät ja ylipäätään ihmiset, joiden seurassa voin olla oma itseni.




3 asiaa, joista puhun usein...
- parempi puoliskoni ja perheeni
- matkustelu
- haaveet ja tulevaisuuden suunnitelmat

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...
- collarit, koska mitään mukavampaa ei ole
- ratsastushousut
- Converset, joissa voisin tallustella maailman ääriin

3 asiaa, joita en pue päälleni...
- yliampuva (teko)turkis
- mitään neonväristä
- culotteseja




3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
- muutama laadukkaampi yksilö laukkukokoelmaani.
- Vagabondin Amina-nilkkurit monen vuoden pähkäilyn jälkeen.
- uusi lompakko hajoavan tilalle.

3 asiaa, joita pelkään...
- hämähäkit. Pelkään niitä aivan kuollakseni.
- menettäväni jonkun läheisen syystä tai toisesta.
- todella ahtaita paikkoja silloin, kun en itse pysty kontrolloimaan tilannetta.

3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
- toivon saavani aikaiseksi aloittaa asuntosäästämisen.
- keksiväni mitä haluan opiskella.
- saavani lisää itsevarmuutta tietyillä elämän osa-alueilla.






Neule - EDC by Esprit
Hame - ASOS
Ballerinat - H&M
Lompakko - Louis Vuitton

Miina R, Porvoo 2016

maanantai 29. elokuuta 2016

Melkoinen mummeli




En tiedä johtuiko se omasta asenteesta, vähenevistä työpäivistä, yleisestä "jee olen kotona"-fiiliksestä vai mistä, mutta meille sattui hurjan vähän urpoja asiakkaita viimeisen kolmen viikon aikana. Fiilistelin monena iltana siivoillessa kohtaamisia asiakkaiden kanssa, hyvää mieltä ja hymyjä. Kolmen viikon ajalta yksi asiakas jäi mieleen suvereenisti yli muiden. Eräs miltei seitsemänkymppinen mummeli.




Tuo mummeli saapui eräänä hiljaisena iltana räikeissä lenkkareissaan Hoplopiin ja jäi jokseenkin eksyneen näköisenä törröttämään portille. Ajattelin mummelin tulleen monen muun tavoin lahjakorttiostoksille, mutta kuinka väärässä olinkaan. Mummeli kertoi kuulleensa meillä sijaitsevasta Poke-stopista ja pohti, josko hän saisi sen käydä ilmaiseksi saalistamassa. Luvan saatuaan hän jätti Nikensä eteiseen ja taapersi verkkapuvussaan ja älypuhelin kädessään moduuliin. Liki seitsemänkymppinen mummeli.

Hetkeä myöhemmin onnistuneen reissun jälkeen mummeli tuli takaisin. Kiitti ja kertoi, että pian kuoriutuu jälleen uusi Pokemon. On nimittäin miltei 10 kilometriä täynnä siltä päivältä. Niin jatkoi matkaansa seuraavan Pokemonin luo tuo mummeli. Mummeli räikeissä lenkkitossuissaan.






Toppi - Pimkie
Nahkatakki - Veromoda
Pökät - BIKBOK
Tennarit - Converse

Eero T, Lappeenranta 2016

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kun ei huvita

Välillä ei vaan huvita. Ei huvita nousta sängystä. Ei huvita tiskata. Ei huvita olla mukava. Ei huvita syödä. Ei huvita olla aikuinen. Ei huvita lähteä.

Eilen ei huvittanut lähteä. Tai itse asiassa se oli perjantai, kun paluu Patonkimaahan ei huvittanut, ei sitten yhtään. Istuin golfkisan jälkeen illallisella hyväntuulisten kanssagolfaajien keskellä ja pohdin seuraavan aamun lentoa. En ollut pakannut tai tehnyt edes check-iniä, vaikka lähtö kentälle häämötti vain jokusen tunnin päässä. En ole koskaan ollut erityisen aikainen lintu matkalaukun suhteen, mutta tällä kertaa edes viime hetken paniikki ei saanut minua tarttumaan tuumasta toimeen. Ei vaan huvittanut. Ei sitten laisinkaan.





Vaikkei au pairin palkka välttämättä miuta pakottanut uutta lentoa bookkaamaan, päätin illan hämärtyessä, ettei tällä kertaa raha ratkaise. En chekannut itseäni lennolle. En pakannut. En hypännyt aamuyöllä autoon suunnatakseni Helsinki-Vantaalle. Ei vaan huvittanut. Hinnasta viis x-määrä lisäpäiviä kotimaassa ja x-määrä lisäöitä turvallisimmassa kainalossa kuulostivat Ranskaan paluuta paremmalle ja niinpä täällä mie oon yhä vielä. Suomessa.





Oli ehkä jopa jollain tasolla pelottavaa huomata, etten ensimmäistä kertaa elämässäni hyppinyt riemusta matkalaukkuni päällä minuutteja take offiin laskien. Olenhan aina rakastanut reissaamista, lentämistä, seikkailuja, lähtöjä ja alkuja, joten moinen alakulo ei kuulu normaaliin reissuunlähtöfiilisrepertuaariini. Paremmalle puoliskolle heippojen sanominen on toki aina hankalaa ja tuleehan sitä perhettä ja ystäviäkin ikävä, mutta tällä kertaa ei kyse tainnut olla siitä. Suomalaisesta sisusta ja positiivisesta asenteesta huolimatta elo Ranskassa ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. On venyviä työpäiviä, kommunikaatiovaikeuksia, ikävöintiä ja vaikka mitä. Kaikkea sellaista, mitä ei yleensä sanota ääneen, sillä aupairiudesta halutaan antaa hyvä kuva. Perheelle kuuluu olla kiitollinen ja ajasta ulkomailla on nautittava.





Vaikka palaankin vielä perheeseen ja Patonkimaahan, on miun jo tässä kohtaa myönnettävä, etten ole löytänyt omaa ihanaa kakkosperhettäni hostperheestäni saati tule ikävöimään aikaani Ranskassa kyynel silmäkulmassa. Vaikka blogini on tarkoitus pysyä positiivisena ja ikävämpiäkin asioita pyrin käsittelemään jollain tavalla kauniisti, ajattelin kysyä, josko teitä siellä ruudun takana kiinnostaisi kuulla miun au pair -ajasta myös sellaisia kaunistelemattomia kuulumisia. Yes or no?

tiistai 23. elokuuta 2016

Kaupungin parhaat pizzat



Muistan sen täysin absurdin kateuden tunteen, joka miuhun iski reilu neljä kuukautta sitten. Mussutin pizzaa jossain päin Italiaa ja pläräsin ilmaisen wifin innostamana instaa. Yhtäkkiä feedille ilmestyi kuva pizzasta. Eikä ihan mistä tahansa pizzasta, vaan maailman parhaasta pizzasta. Istuin pizzalla Italiassa ja salaa toivoin, että joku voisi lähettää minulle palan tuosta instasta bongaamastani pizzasta. Pienen hetken kyseenalaistin oman mielenterveyteni. Haaveilla nyt pizzasta Italiassa. Kaikkea kanssa. Pakko olla helkutinmoista pizzaa. Ja no, onhan se. Mistä sitten saa tuota omien kriteereideni mukaan universumin parasta pizzaa? Lappeenrannastahan sitä, tarkemmin sanottuna kauppakeskus Iso-Kristiinassa sijaitsevasta Trattoria Casasta.




Niin paljon kun yleensä S-ryhmän ravintoloita vieroksunkin, on myönnettävä, että Lappeenrannassa en ole joutunut pettymään heidän ruokiinsa vielä kertaakaan! Myöhäistä lounasta tai illallista etsiessä tulee päädyttyä Trattoriaan hävyttömän usein. Yhtä usein päädyn valitsemaan listalta pizzaa, sen kanssa kun ei vaan voi mennä pieleen. Trattoria on uusi, kivasti kauppakeskuksen käytävän varrelle sijoitettu ravintola. Ravintolan sisustus on tuttua ja turvallista italialaishenkistä, mutta silti kovasti mieleeni! Italialainen ruoka lienee useimpien mieleen ja uskon, että menusta löytyy jokaiselle jotakin. Palvelu on eteläkarjalaiseen tapaan välitöntä ja lämminhenkistä ja Trattoriassa viihtyy helposti pidemmänkin kaavan illallisen ajan.

Ja ne pizzat. Testatkaa ne. Pliis. Rakastutte.

Ennustan, että mikäli grilliruoalta vain millään ehdin, löydän itseni Trattoriasta vielä toistamiseen tällä reissulla. Ensimmäinen visiitti sinne osuikin jo tulopäivän iltaan ja arvatkaapa mitä? Mentiin pizzalinjalla, tietysti.

P.S. Hyvää pizzaa saa myös Tullipizzasta sekä Ristorante Con Amoresta, mutta ne ovatkin jo sitten tyystin eri tarinoita.


lauantai 20. elokuuta 2016

Hameonnellisuutta Helsingissä




Olen monesti pohtinut, miten hupsua onkaan, ettei kotikaupungissa tule oikein ikinä näytettyä ihmiseltä, mutta sitten muualla senkin edestä. Lappeenrannassa en edes oikeastaan halua erottua massasta, mutta jo visiitti Helsinkiin riittää syyksi kaivaa hametyttö esiin. Sen totisesti tein viikko takaperin, sillä oli jo korkea aika ulkoiluttaa ihanaa, alati kehuja keräävää midi-mittaista vekkihamettani. Olen rakastunut ja kerrankin rakkaus kohdistuu johonkin ei karvaiseen yksilöön. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olen rakastunut hameeseen. Olkoonkin, että se päällä näytän väistämättä töppöjalalta. Olen silti rakastunut. Höperöä.





Vaikka hameonnellisuutta on selkeästi ilmassa, ei miun siitä pitänyt höpöttää. Miun oli tarkoitus höpöttää onnellisuudesta ylipäätään. Siitä työpäivästä, kun olin viimeistä kertaa työvuorossa Hoplopissa ennen remonttia. Siitä onnellisesta aamusta, kun jammailin Ellinooran Leijonakuninkaan tahtiin sämpylöitä tehdessäni ja hissukseen kassalle hiipinyt asiakas sai makeat naurut mooveistani. Uusista, puhtaanvalkoisista Converseista. Siitä hetkestä, kun kuulin Suomeen palattuani ensimmäistä kertaa JVG:n Hehkuu-biisin. Silloin jäin koukkuun. Siitä puhelinsoitosta, kun sain aivan extempore-työtarjouksen. Ennen kaikkea miun piti kertoa teille eräästä mummelista, mutta se taitaa olla jo aivan uusi tarina. Palataan siihen myöhemmin, nyt keskityn onnellisuuteen. Keskittykää tekin.

Tai no sitä ennen kertoaa miten teillä menee, pliis.



T-paita - Zara
Hame - Asos
Nahkatakki - Veromoda
Kengät - Converse

Eero T, Helsinki 2016

perjantai 19. elokuuta 2016

Stadilaisii pokemonei

Miltei naurattaa tää miun postaustahti, ei hyvänen aika. Kerran viikossa on vissiin tosi jees kirjotella tänne? Kirjoitettavaa olisi vaikka millä mitalla, joten kai se on korkea aika alkaa purkaa Suomi-loman saldoa. Outoa miettiä, että ensi viikolla lähtee lento Geneveen, tällä hetkellä fiilikset palaamisen suhteen kun ovat varsin ristiriitaiset - kiva päästä takas erilaisiin ympyröihin, mutta sääli lähteä Suomesta. Hirvittää syksyn työmäärä ja hostperheen kanssa vaivanneet kommunikointivaikeudet jo valmiiksi, mutta eiköhän tää vielä tästä iloksi muutu! Asenteestahan kaikki loppujen lopuksi lähtee. Sen enempää tulevaa pohtimatta palataanpa viime viikonloppuun sekalaisen kuvakavalkadin ja vielä sekavamman höpöttelyn voimin.







Viime viikonloppu meni siis visusti Helsingissä ja olipahan hurjan kivat kolme päivää! Perjantaina hävisi iästä noin 15 vuotta sen sileän tien, kun aloitimme päivän ystäväni kanssa Korkeasaaressa. Ihania eläimiä! Vannoutuneena Kenia-fanina olen usein hieman skeptinen eläintarhojen suhteen, ne kun ovat vähän kuin huijaamista, mutta mitä vielä, reissu oli todella onnistunut ja mukava. Iso plussa kuvausorientoituneesta seuralaisesta, kerrankin en ollut ainut linssin läpi maisemia tuijotteleva tyyppi.








Jos 15 vuotta iästä pois ei vielä riittänyt, lähtivät seuraavat viisi vuotta illalla Linnanmäen kutsuessa. Lintsille meitä eksyi varsin kookas porukka ja päivä jatkoi erittäin onnistuneella linjalla. Olkoot kuinka cheesyä tahansa, mutta kyllä sellainen perinteinen Lintsi-päivä poikaystävä kainalossa vaan toimii ja saa hymyn korviin pitkäksi aikaa. Syötiin ihan liikaa hattaraa ja lakuja, hölmöiltiin, pussailtiin julkisesti ja vilistettiin laitteesta toiseen käsi kädessä. Ehdottomasti cheesyä, mutta niin hauskaa. Sokeriöverien saattelemana huristeltiin yöksi kummitädilleni ja ilta venähtikin riisipuuron ääressä kuulumisia vaihdellessa.

Lauantaina aloitettiin päivä niin ikään tätini ja serkkuni kanssa rupatellessa aamiaispöydässä. Siitä suuntasimme tehokkaalle shoppailureissulle Jumboon ja sen jälkeen nuorentamaan itseämme entisestään Serenaan. Villivirrassa käydyssä skabassa kaikki keinot olivat sallittuja ja allekirjoittaneen bikinien yläosa oli vaarassa lähteä karkuun useampaan otteeseen. Tästä johtuen suvereeni voitto meni kerta toisensa jälkeen sivu suun.






Kaikesta polskimisesta uupuneena päädyimme paremman puoliskoni kanssa kahdestaan keskustaan ensin kahville Fazerille ja sitten testaamaan Groteskin antimia. Vaikka Groteskin tietänevät kaikki, on miun silti uhrattava meidän raflavisiitille kokonainen postaus, niin onnistunut illallinen kyseessä oli.

Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena ja möllötettiinkin varsin pitkään tätini luona. Kaatosateen laannuttua hivenen suuntasin keskustaan treffaamaan ystävääni mitkäs muutkaan kuin ruoka ja Pokemonit mielessäni. Superkivan viikonlopun kruunasi puolikas kierros vanhalla kotikentälläni vallan mainiossa seurassa sekä mummini loihtimat ruoat. Tällä kertaa yhdeksään reikään mahtui paljon vettä ja bunkkereita, mutta liian helppo kierroshan olisi yksinomaan tylsä. Illalla Lappeenrantaan saapui varsin uupunut, mutta onnellinen reissaaja. Ihana kesä. Ihana Suomi. Ihanat ystävät ja sukulaiset. Ihana Helsinki. Melkein ihana golf. Ihana elämä.


maanantai 8. elokuuta 2016

Eat, pray, love

Unelmoin omasta eat, pray, love -vuodestani edellisen blogin puolella muutama vuosi sitten. Silloin, kun lähteminen todella oli vain ajatuksen tasolla ja lentolipun ostamisen sijaan hakeuduin erilaisiin luottamuspesteihin, tahkosin läpi lujuusoppia ja statiikkaa ja stressasin kesätöistä. Ihan kuin kuka tahansa ikäiseni. Nyt katson tekstiä aivan uusin silmin. Vaikka elän edelleen unelmaani, ymmärrän nyt, että kaikella on myös kääntöpuoli sekä hinta. Kaikkea ei voi saada, ei ainakaan justhetinyt.

Paremman puoliskoni ihana uusi kämppä on vielä täynnä muuttolaatikoita, muovipusseja ja turhaakin tavaraa. Sellaisia tyhjiä, muuttolaatikkojen purkupäiviä ei ole aivan heti näköpiirissä ja voitte vain kuvitella miten turhauttavaa on elellä kaaoksen keskellä, blääh. Huomenna suunnataan Audin nokka kohti itäistä Suomea, kissanpentuja ja sen semmoista kivaa lomatouhua!


"Olen niitä ihmisiä, ketkä unelmoi. Aivan kaiken aikaa. Olen myös niitä ihmisiä, joiden on vaikea pysyä paikallaan. Jos ei ole jotakin todella painavaa syytä jäädä, vetää veri maailmalle. Tuota viettiä vain ruokkii Eat, pray love -elokuva ja -kirja. Ne ovat jotain, joihin minun ei pitäisi missään nimessä kajota.

Olen tovin jos toisenkin uhrannut miettimällä, minne menisin ja mitä tekisin vastaavalla vuodella. Päädyin vaihtoehtoon, jossa kiertäisin neljä eri kohdemaata tehden jotain töitä jokaisessa paikassa. Vuosi voisi aivan hyvin alkaa ensi vuoden marraskuussa. Hallitusvelvoitteet olisi miltei selätetty ja 2015 joulu on se taitekohta, jolloin olen luvannut itselleni tietää, mikä minusta tulee isona. Jos tämän hetkiset vaihtoehdot eivät nappaa, olisi aivan suotavaa lähteä vuodeksi muualle, lukea pääsykokeisiin ja nollata aivot. Jos taas olen tyytyväinen tilanteeseen, voisi vuoden breikki tuoda kaivattua motivaatiota opintojen loppusuoralle.

Ensimmäisenä suuntaisin Keniaan. Kenia oli toiveissani jo tämän talven osalta, mutta armoton paperisota työviisumin saamiseksi päättyi häviöön. Niinpä jäin Suomeen. Voisin viettää Kenian Naivashan liepeillä talven tehden töitä esimerkiksi jossakin hotellissa ja golffaten. Ei hullumpi vaihtoehto.





Keniasta lähtisin sateita ja talvea pakoon esimerkiksi maaliskuussa. Suunnaksi valikoituisi Italia, aivan kuten rakastamassani romaanissakin. Kaupungilla ei ole väliä, kunhan se ei ole aivan miniatyyri. Haluaisin oppia rakastamani kielen kunnolla, syödä italialaista ruokaa ähkyyn saakka, juoda viiniä ja vain olla. Jokainen Italiassa käynyt tietää sen fiiliksen, mikä siellä vallitsee. Illan hämärtyessä pienillä sokkeloisilla kujilla. Lamppujen valossa idyllisen ravintolan terassilla. Pienen italialaiskylän majapaikoissa. Mutkaisilla teillä matkalla tuntemattomaan määränpäähän. Haluaisin oppia yhtä sosiaaliseksi kuin parhainkin italiano. Ennen kaikkea tahtoisin omaksua italialaisten naisten pettämättömän tyylitajun.













Italiassakin kesä kääntyy aikanaan syksyyn. Syksyn kuuluukin olla ehkä hieman alakuloinen ja surumielinen, mutta yksin en silloinkaan haluaisi olla. Niinpä kolmas kohteeni olisi Lontoo. Kaikista kaupungeista juuri Lontoo on vienyt sydämeni. Se on sopivan iso ja siellä on sopivasti kaikkea. Vaikka Lontoo, toisin kuin vaikkapa NYC, nukkuukin joskus, se myös herää unestaan. Ajoissa, ennen minua. Jopa sunnuntaisin. Haaveilen hanttihommista vaikkapa jossakin pubissa. Miksei vaatekaupassa tai hotellissakin. Haaveilen käveleväni kotiin pitkin syksyistä Hyde Parkia tai jouluvaloin koristeltua Oxford Streetia. Lontoo-kotiin. Haaveilen joulun alla käyväni jossakin pienessä idyllisessä englantilaiskylässä. Sellaisessa, jonka asukkaiden kantapaikassa kaikki tietävät toisistaan kaiken ja vieras henkilö aiheuttaa välitöntä sekasortoa.












Jos päätän hakea uuteen kouluun, loppuisi minun Eat, pray, love -seikkailuni tähän. Olisi aika palata Suomeen pääsykokeisiin. Tai mihin maahan ikinä hakisinkaan. Jos taas päätän jatkaa jo olemassa olevien vaihtoehtojen kanssa, ei minun olisi mitään järkeä palata kesken kevätlukukauden. Niinpä voisin aivan hyvin ottaa vielä suunnakseni kesän ajaksi Ranskan Rivieran. Kaunis kieli, hyvää ruokaa, lämpöä, Välimeri. Cannesin elokuvajuhlat. Tarvitsenko enempää syitä?









Vuoteni saattaisi siis hyvinkin venähtää reilulla puolella vuodella. Kahdesta asiasta olen kuitenkin varma - tulisin takaisin ehdottomasti onnellisempana ja itsevarmempana - ja niin, ainakin 10 kiloa painavampana."