sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kahvilla mummon luona ja muita Köpiksen suosikkeja

Tässä postauksessa muistelin meidän reilun vuoden takaista Kööpenhaminan visiittiä ja koska hyytävän sään vuoksi reissu meni lähinnä kahvilasta kahvilaan taapertaessa, ajattelin jakaa meidän parhaat lämmittelypaikat myös teidän kanssa. Kööpenhamina tuntuu olevan hieman samaa kastia Tallinnan ja Tukholman kanssa, eli täynnä toinen toistaan parempia ja mitä erilaisimpia ruokapaikkoja. Me valikoitiin meidän ruokapaikat sen mukaan mikä nyt sattui tulemaan vastaan silloin kun mahaa kurni, vaikka varmasti vielä parempiakin elämyksiä olisi löytynyt esimerkiksi Tripadvisoria hyödyntämällä.






Olen yleensä hieman skeptinen hotellien yhteydessä sijaitsevia ravintoloita kohtaan, ne kun harvemmin ovat niitä kaikista mielettömimpiä elämyksiä. Kylmyyden ja väsymyksen johdosta päädyimme kuitenkin ensimmäisenä iltanamme testaamaan hotellimme yhteydestä löytyvää ravintolaa ja kyllä muuten kannatti! SALT oli kaikkea sitä mistä tykkään ravintoloissa - viihtyisä, kaunis, hyvää palvelua ja älyttömän hyvää ruokaa! Syötiin kolmen ruokalajin illallinen eikä se rokottanut lompakkoa mitenkään mahdottoman paljoa. Näitä kuvia katsoessa toivoisin voivani tilata tuon jälkiruoan juuri nyt tänne kotisohvalle, kiitos...





Meidän vakkarikahvilaksi (kyllä, jopa muutaman yön reissulla) nousi Mormors keskustan tuntumassa. Paikka on nimensä mukaan kuin mummola sympaattisine sisustuksineen ja herkullisine leivosvaihtoehtoineen. Omaksi lemppariksi vakiintui kaakao kermavaahdolla, skonssi ja paikka ikkunan vieressä. Onko mitään kotoisampaa kuin istahtaa alas höyryävä muki kädessä ja seurata tyylikkäiden kööpenhaminalaisten ohikulkua?




Kun on ensin viettänyt päivän pakoillen mereltä puhaltavaa jäätävää tuulta, on ihanaa päästä takaisin hotellihuoneeseen. Rakastan huoneita joissa on kylpyammeet ja se taisi olla tälläkin kertaa yksi kriteeri hotellia valitessa. Päädyimme yöpymään Admiral Hotellissa ja olin varsin tyytyväinen valintaamme. Meidän huone oli pieni mutta käytännöllinen ja hotelli sijaitsi kauniilla paikalla kävelymatkan päässä kaikkialta. Huoneen hintaan ei kuulu aamiaista, emmekä sitä oikeastaan kaivanneetkaan. Hotellin sivujen mukaan saatavilla lisähinnasta on noutopöytäaamiainen pitkälti paikallisilla tuotteilla, joten ei sekään pahalta kuulosta!


Löytyykö teiltä vinkkejä mitä tehdä, missä yöpyä ja missä syödä Kööpenhaminassa?


 


If you ever travel to Copenhagen and wonder where to eat, stay etc here comes my tips! We had lovely mini getaway to Copenhagen one year ago and even we didn't do any research before our trip we still managed to find some nice dinner spots and so on.  Best dinner spot during our stay was surprisingly our hotels restaurant, SALT. There we had delicious three course meal and I can not figure out anything negative. Service was great, venue was nice and food was pretty much perfect. 

Our hotel, Admiral Hotel Copenhagen was a great choice as well. Its location is more than ok and in our room we had a bathtub (always huge plus!). Last but not least our favorite cafe; Mormors. The place looks just like at your grandmas! My favorite was hot chocolate with scone and a seat by the window. Can not really imagine anything more comfortable than sitting inside with a cup of hot chocolate and watching stylish people in their every day life.

What's your fav place in Copenhagen?

2 kommenttia:

  1. Siis köpis näyttää niin ihanalle, että sinne on joskus vielä päästävä <3 Nam tuo kaakao kermavaahdolla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Ehdottomasti yks suosikki näistä lähellä sijaitsevista kohteista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ihana!