torstai 1. maaliskuuta 2018

TBT: Riga

Heippa ihanat! Se on kuulkaas torstai taas. Tänään me matkataan melko lähelle kilometreissä mitattuna, nimittäin viime kesän Riikan reissutunnelmiin. Kuten jo tässä postauksessa kerroin, kävimme Riikassa juuri juhannuksen alla kun meillä sattui olemaan töistä pidemmät vapaat. Reissu oli ylläri miulle, joten jouduin viettämään monta kuukautta arvuutellen mihin suuntaamme (arvatkaa vaan oliko kaltaiselleni uteliaalle pyllylle helppoa elää epätietoisuudessa?). Riika paljastui lopulta varsin mieluisaksi ylläriksi! Olin käynyt kerran aikaisemmin hyvin pikaisesti Riikassa myöhästyneen lennon takia ja jo silloin kaupunki herätti mielenkiintoni. Palaan muutamiin hotelli- ja ravintolasuosikkeihin erillisessä postauksessa, mutta tässä olisi hieman fiilistelyä kesäisestä Riikasta kuvien muodossa (pahoittelut muuten laadusta, kyseessä on puhelimella räpsittyjä otoksia). Nauttikaa sohvamatkastanne Latvian sydämeen!


 


 
 

 

Riika yllätti miut kauniilla arkkitehtuurillaan ja laajalla vanhallakaupungilla. Jostain kumman syystä odotan entisiltä Neuvostoliiton mailta sellaista tiettyä rähjäisyyttä, mutten huomannut sitä Riikassa kuin aivan muutamassa paikassa keskustan laitamilla. Nähtävää, eli siis pääasiassa vanhoja kiinnostavan historian omaavia rakennuksia oli reilusti ja olisipa kaupunkia päässyt ihastelemaan myös lintuperspektiivistä muutamassakin paikassa. Vaikka yleensä olen heti kättelyssä kipuamassa mahdollisimman korkealle ihailemaan maisemia, jäi se tällä kertaa väliin muutaman ensimmäisen päivän sateisuuden vuoksi. Ensi kerralla sitten.





Vietimme reissun ensimmäisen päivän ihastellen meidän ihanaa hotellia ja katsellen ikkunoista avautuvaa sateista Riikaa. Oli jotenkin ihanan rentoa ja niin lomahommaa tilata illallista huoneeseen ja syödä se peittoon kääriytyneenä pisaroiden ripsuessa ikkunaan. Muut päivät kiertelimme kaupunkia, pysähtelimme kutsuvilta näyttävissä kahviloissa ja nautimme latvialaisten riehakkaasta juhannustunnelmasta. Kukkaseppeleitä, tanssia, näytöksiä ja pieniä kojuja oli koko vanhakaupunki täynnä! Riika on mielestäni juurikin kesäkohde, sillä kaupungin parasta antia on kaunis vanhakaupunki ja sen suloisilla pienillä kujilla harhaileminen. Suuntaan siis vuorenvarmasti Riikaan kesäaikaan myös tulevaisuudessa ja suosittelen samaa just siulle!

Kivaa torstain jatkoa ihanat!


We had such a lovely vacation last summer in Riga and since it is #throwbackthursday I'd like to share some phone pics from green and lovely city with you! We didn't plan anything beforehand so we spent the whole time just wandering around. Every time we spotted a nice restaurant or a cozy cafe we had a cup of tea etc and one afternoon we just sat in a park enjoying warm weather and luxury of doing absolutely nothing. We had some very nice dinners and I'm going to share my tips later with you just in case someone's planning a trip to Riga and need some tips.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ihana!