Eat, pray, love

Unelmoin omasta eat, pray, love -vuodestani edellisen blogin puolella muutama vuosi sitten. Silloin, kun lähteminen todella oli vain ajatuksen tasolla ja lentolipun ostamisen sijaan hakeuduin erilaisiin luottamuspesteihin, tahkosin läpi lujuusoppia ja statiikkaa ja stressasin kesätöistä. Ihan kuin kuka tahansa ikäiseni. Nyt katson tekstiä aivan uusin silmin. Vaikka elän edelleen unelmaani, ymmärrän nyt, että kaikella on myös kääntöpuoli sekä hinta. Kaikkea ei voi saada, ei ainakaan justhetinyt.

Paremman puoliskoni ihana uusi kämppä on vielä täynnä muuttolaatikoita, muovipusseja ja turhaakin tavaraa. Sellaisia tyhjiä, muuttolaatikkojen purkupäiviä ei ole aivan heti näköpiirissä ja voitte vain kuvitella miten turhauttavaa on elellä kaaoksen keskellä, blääh. Huomenna suunnataan Audin nokka kohti itäistä Suomea, kissanpentuja ja sen semmoista kivaa lomatouhua!


"Olen niitä ihmisiä, ketkä unelmoi. Aivan kaiken aikaa. Olen myös niitä ihmisiä, joiden on vaikea pysyä paikallaan. Jos ei ole jotakin todella painavaa syytä jäädä, vetää veri maailmalle. Tuota viettiä vain ruokkii Eat, pray love -elokuva ja -kirja. Ne ovat jotain, joihin minun ei pitäisi missään nimessä kajota.

Olen tovin jos toisenkin uhrannut miettimällä, minne menisin ja mitä tekisin vastaavalla vuodella. Päädyin vaihtoehtoon, jossa kiertäisin neljä eri kohdemaata tehden jotain töitä jokaisessa paikassa. Vuosi voisi aivan hyvin alkaa ensi vuoden marraskuussa. Hallitusvelvoitteet olisi miltei selätetty ja 2015 joulu on se taitekohta, jolloin olen luvannut itselleni tietää, mikä minusta tulee isona. Jos tämän hetkiset vaihtoehdot eivät nappaa, olisi aivan suotavaa lähteä vuodeksi muualle, lukea pääsykokeisiin ja nollata aivot. Jos taas olen tyytyväinen tilanteeseen, voisi vuoden breikki tuoda kaivattua motivaatiota opintojen loppusuoralle.

Ensimmäisenä suuntaisin Keniaan. Kenia oli toiveissani jo tämän talven osalta, mutta armoton paperisota työviisumin saamiseksi päättyi häviöön. Niinpä jäin Suomeen. Voisin viettää Kenian Naivashan liepeillä talven tehden töitä esimerkiksi jossakin hotellissa ja golffaten. Ei hullumpi vaihtoehto.

Keniasta lähtisin sateita ja talvea pakoon esimerkiksi maaliskuussa. Suunnaksi valikoituisi Italia, aivan kuten rakastamassani romaanissakin. Kaupungilla ei ole väliä, kunhan se ei ole aivan miniatyyri. Haluaisin oppia rakastamani kielen kunnolla, syödä italialaista ruokaa ähkyyn saakka, juoda viiniä ja vain olla. Jokainen Italiassa käynyt tietää sen fiiliksen, mikä siellä vallitsee. Illan hämärtyessä pienillä sokkeloisilla kujilla. Lamppujen valossa idyllisen ravintolan terassilla. Pienen italialaiskylän majapaikoissa. Mutkaisilla teillä matkalla tuntemattomaan määränpäähän. Haluaisin oppia yhtä sosiaaliseksi kuin parhainkin italiano. Ennen kaikkea tahtoisin omaksua italialaisten naisten pettämättömän tyylitajun.

Italiassakin kesä kääntyy aikanaan syksyyn. Syksyn kuuluukin olla ehkä hieman alakuloinen ja surumielinen, mutta yksin en silloinkaan haluaisi olla. Niinpä kolmas kohteeni olisi Lontoo. Kaikista kaupungeista juuri Lontoo on vienyt sydämeni. Se on sopivan iso ja siellä on sopivasti kaikkea. Vaikka Lontoo, toisin kuin vaikkapa NYC, nukkuukin joskus, se myös herää unestaan. Ajoissa, ennen minua. Jopa sunnuntaisin. Haaveilen hanttihommista vaikkapa jossakin pubissa. Miksei vaatekaupassa tai hotellissakin. Haaveilen käveleväni kotiin pitkin syksyistä Hyde Parkia tai jouluvaloin koristeltua Oxford Streetia. Lontoo-kotiin. Haaveilen joulun alla käyväni jossakin pienessä idyllisessä englantilaiskylässä. Sellaisessa, jonka asukkaiden kantapaikassa kaikki tietävät toisistaan kaiken ja vieras henkilö aiheuttaa välitöntä sekasortoa.

Jos päätän hakea uuteen kouluun, loppuisi minun Eat, pray, love -seikkailuni tähän. Olisi aika palata Suomeen pääsykokeisiin. Tai mihin maahan ikinä hakisinkaan. Jos taas päätän jatkaa jo olemassa olevien vaihtoehtojen kanssa, ei minun olisi mitään järkeä palata kesken kevätlukukauden. Niinpä voisin aivan hyvin ottaa vielä suunnakseni kesän ajaksi Ranskan Rivieran. Kaunis kieli, hyvää ruokaa, lämpöä, Välimeri. Cannesin elokuvajuhlat. Tarvitsenko enempää syitä?

Vuoteni saattaisi siis hyvinkin venähtää reilulla puolella vuodella. Kahdesta asiasta olen kuitenkin varma - tulisin takaisin ehdottomasti onnellisempana ja itsevarmempana - ja niin, ainakin 10 kiloa painavampana."