perjantai 19. elokuuta 2016

Stadilaisii pokemonei

Miltei naurattaa tää miun postaustahti, ei hyvänen aika. Kerran viikossa on vissiin tosi jees kirjotella tänne? Kirjoitettavaa olisi vaikka millä mitalla, joten kai se on korkea aika alkaa purkaa Suomi-loman saldoa. Outoa miettiä, että ensi viikolla lähtee lento Geneveen, tällä hetkellä fiilikset palaamisen suhteen kun ovat varsin ristiriitaiset - kiva päästä takas erilaisiin ympyröihin, mutta sääli lähteä Suomesta. Hirvittää syksyn työmäärä ja hostperheen kanssa vaivanneet kommunikointivaikeudet jo valmiiksi, mutta eiköhän tää vielä tästä iloksi muutu! Asenteestahan kaikki loppujen lopuksi lähtee. Sen enempää tulevaa pohtimatta palataanpa viime viikonloppuun sekalaisen kuvakavalkadin ja vielä sekavamman höpöttelyn voimin.







Viime viikonloppu meni siis visusti Helsingissä ja olipahan hurjan kivat kolme päivää! Perjantaina hävisi iästä noin 15 vuotta sen sileän tien, kun aloitimme päivän ystäväni kanssa Korkeasaaressa. Ihania eläimiä! Vannoutuneena Kenia-fanina olen usein hieman skeptinen eläintarhojen suhteen, ne kun ovat vähän kuin huijaamista, mutta mitä vielä, reissu oli todella onnistunut ja mukava. Iso plussa kuvausorientoituneesta seuralaisesta, kerrankin en ollut ainut linssin läpi maisemia tuijotteleva tyyppi.








Jos 15 vuotta iästä pois ei vielä riittänyt, lähtivät seuraavat viisi vuotta illalla Linnanmäen kutsuessa. Lintsille meitä eksyi varsin kookas porukka ja päivä jatkoi erittäin onnistuneella linjalla. Olkoot kuinka cheesyä tahansa, mutta kyllä sellainen perinteinen Lintsi-päivä poikaystävä kainalossa vaan toimii ja saa hymyn korviin pitkäksi aikaa. Syötiin ihan liikaa hattaraa ja lakuja, hölmöiltiin, pussailtiin julkisesti ja vilistettiin laitteesta toiseen käsi kädessä. Ehdottomasti cheesyä, mutta niin hauskaa. Sokeriöverien saattelemana huristeltiin yöksi kummitädilleni ja ilta venähtikin riisipuuron ääressä kuulumisia vaihdellessa.

Lauantaina aloitettiin päivä niin ikään tätini ja serkkuni kanssa rupatellessa aamiaispöydässä. Siitä suuntasimme tehokkaalle shoppailureissulle Jumboon ja sen jälkeen nuorentamaan itseämme entisestään Serenaan. Villivirrassa käydyssä skabassa kaikki keinot olivat sallittuja ja allekirjoittaneen bikinien yläosa oli vaarassa lähteä karkuun useampaan otteeseen. Tästä johtuen suvereeni voitto meni kerta toisensa jälkeen sivu suun.






Kaikesta polskimisesta uupuneena päädyimme paremman puoliskoni kanssa kahdestaan keskustaan ensin kahville Fazerille ja sitten testaamaan Groteskin antimia. Vaikka Groteskin tietänevät kaikki, on miun silti uhrattava meidän raflavisiitille kokonainen postaus, niin onnistunut illallinen kyseessä oli.

Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena ja möllötettiinkin varsin pitkään tätini luona. Kaatosateen laannuttua hivenen suuntasin keskustaan treffaamaan ystävääni mitkäs muutkaan kuin ruoka ja Pokemonit mielessäni. Superkivan viikonlopun kruunasi puolikas kierros vanhalla kotikentälläni vallan mainiossa seurassa sekä mummini loihtimat ruoat. Tällä kertaa yhdeksään reikään mahtui paljon vettä ja bunkkereita, mutta liian helppo kierroshan olisi yksinomaan tylsä. Illalla Lappeenrantaan saapui varsin uupunut, mutta onnellinen reissaaja. Ihana kesä. Ihana Suomi. Ihanat ystävät ja sukulaiset. Ihana Helsinki. Melkein ihana golf. Ihana elämä.


4 kommenttia:

  1. Hihi, ihanku Eerolla olis tatska-sleeve tossa yhessä kuvassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D Se tuskin on tosta illuusiosta kovin onnellinen. :--D

      Poista
  2. Onpas sulla ollut kivan oloinen viikonloppu! Ihania noi eläimet, uskon niillä olevan hyvät oltavat Korkeasaaressa :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan oli! Kyllä siltä vaikuttais, eläinten elinolosuhteet kuitenkin nykyään on iso osa eläintarhojen vetovoimaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi ihana!