Törmäsin jokin aika sitten jossain blogissa postaukseen, joka perustui numeroihin. Kiva, erilainen idea, jonka päätin muitta mutkitta vohkia itsellenikin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, kivaa tiistaita murut!
442 kuvaa tallentui kameran muistikortille viikonlopun ajalta niin Annecysta, Bernistä, Genevestä kuin Carougestakin.
3 kertaa söin itselleni ähkyn kuluneen viikonlopun aikana. Onneksi huoneeni sijaitsee alakerrassa, joten voin yksinkertaisesti ähkyssäni lyllertää keittiöstä portaiden yläpäähän ja pyöriä portaat alas.
446 viestiä oli odottamassa puhelimessani, kun sen eräs aamu avasin. Gotta love 'em ryhmäkeskustelut.
77 yötä siihen, että otetaan lentsikka alle ja suunnataan mökille loistoporukalla. En malta odottaa!
Sitäkin lähempänä on joulu, jota tarvitsee vartoa vain 60 yötä. Laskin muuten ihan itse!
...ja sitä ennen odottaa Köpis turistejaan. Ennen Köpistä silmät on ummistettava vain 55 kertaa.
Oranssissa limusiinissani kilometrimittari raksuttaa tällä hetkellä 91000 kilometrin kohdalla. Mikäli 100000 poksahtaa rikki miun ajon aikana, on varmaan syytä avata shampanjapullo juhlan kunniaksi.
13 aamiaispalluraa löysi tänä aamuna tiensä sisuksiini. Meillä on hostisäni vanhemmat kylässä ja oi ja voi mikä keittiön hengetär grandma onkaan! Ihka elävä (bulgarialainen) kopio omasta mummistani. Lisäkilot, tervetuloa.
Lisäkiloista puheen ollen 3 kiloa on tarttunut vyötärölleni sitten viime kevättalven. Saisikohan nää katoamaan ennen tammikuuta?
10000 askelta on tämän päivän tavoitteeni. Niinpä taidan pistää tennarit jalkaan ja suunnata aamulenkille ennen lasten harrastuksia. Au revoir mussukat!
Coat - Zara
Scarf - Ginatricot
Knit - Morgan
Jeans - Zara
Shoes - Converse
Bag - Guess
Leila N, Geneva 2016
Niiin ihana asu ja toi huulipuna! Ps. Siskopuolikkaasi syö myös hyvin koska mullekki tullu 3kg lisää tänä vuonna :,D
VastaaPoistaKiiiiitos! No karistetaan nää sit yhessä Ylläksellä? :DD
PoistaOi tää oli kiva postaus ♥ Ja kauniin klassinen tuo sun asu :)
VastaaPoistaVoi isot kiitokset ♥
PoistaSulla on tosi kiva tyyli! Voisin pukea lähes kaikki päälleni, mitä viimeaikoina blogissas on vilkkunu ;)
VastaaPoistaEn enää tiedä miten päin oisin näiden kommenttien jälkeen, kiitos!
VastaaPoista