maanantai 3. lokakuuta 2016

Hotel Restaurant Du Port





Kivaa maanantaita sinne ruutujen toiselle puolelle! Miten teidän viikonloppu sujui? Genevessä satoi kuin Esterin sieltä, muttei se ole liikaa menoa haitannut. Meidän sateisen viikonlopun kruunasi yö ihanassa Yvoiressa ja nyt kipeänä sängyn pohjalla on hyvä hetki palata fiilistelemään viikonlopun tunnelmia. Miun oli tarkoitus iskeä tämä postaus eetteriin jo heti tuoreeltaan eilen, mutta vietyäni paremman puoliskoni lentokentälle rojahdin sänkyyn ja siinä se ilta sitten leppoisasti menikin - kuumeessa unen ja valveen rajamailla. Voihan syysflunssa, mur!







Köröttelimme siis lauantaina paremman puoliskoni kanssa Yvoireen, josta kerroinkin jo täällä. Tällä kertaa pelkän päiväreissun sijaan oli suunnitelmissa yöpyminen ja kartoitettuani vaihtoehdot päädyin varaamaan huoneen Hotel & Restaurant Du Portista. Kyseinen hotelli on osa Chateaux & Hotels Collectionia, joka taasen on ranskalainen tunnelmallisia hotelleja ja suussasulavia makuelämyksiä yhteen kokoava verkosto. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen sivusto Euroopassa matkaaville laadusta tykkääville matkailijoille!

Hotellin lokaatio on mieletön, aivan rantaviivassa ja huoneista avautuu upea näköala yli järven. Palvelu on lämmintä ja vieraanvaraista ja koko paikka kovin sympaattinen. Sympaattisen kääntöpuolena huoneet vaatisivat ehkä pientä fiksausta ja modernisointia, muttei vanhanaikaisuus ole vielä missään nimessä häiritsevällä tasolla.





Vaikkei hotelliin päätyisikään yöpymään, suosittelen vähintään poikkeamaan hotellin ravintolassa. Ravintolasta avautuu hotellin tavoin kaunis järvimaisema, palvelu on mutkatonta ja ruoka mielettömän hyvää. Tarjolla oleva kala nousee pääasiassa viereisestä järvestä ja ruoka valmistetaan raaka-aineita kunnioittaen ja niiden omaa makua peittämättä. Ravintola on kenties Yvoiren suosituin ja varaus on pakko tehdä, mikäli viikonloppuisin illalliselle mielii.

Kaiken kaikkiaan aivan ideaali (ja romanttinen, heh...) kohde yhdeksi yöksi. Keskeinen sijainti, alakerrassa mieletön ravintola ja ikkunat auringonlaskun suuntaan. Mitä muuta sitä enää voi hotelliltaan toivoa?





Hello there! How was your weekend? Mine was so nice, I had my better half visiting here. Even though spending time with kids and my host parents is super fun I wanted to have a short getaway alone with him. After doing some research I ended up booking a room from Hotel & Restaurant Du Port. This hotel is part of Chateaux & Hotels Collection which means great quality and beautiful view. 





We had really nice mini vacation and I would highly recommend this hotel for one night stay although it starts to be a bit old. If you don't want to stay over night but you're in Yvoire pay a visit to this hotel's restaurant. It's totally worth it! At least during weekend the place is really popular so you need to make a reservation if you want to dine here.



4 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma kuvissa ja tunnelmalliselta hotellilta vaikuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä varsin kiva paikka, tosin epäilen, ettei Yvoiresta yhtään kurjaa mestaa löydykään.

      Poista
  2. Vitsi mikä paikka ja noi sun kuvat. Oot kyllä tosi hyvä kuvaamaan! Vitsi alko tekeen mieli tollasta jälkiruokaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan lemppareita tällä alueella. Kiitos! :) No jep, en voi itekään selata näitä kuvia nälkäsenä..

      Poista

Kiitos kommentistasi ihana!