tiistai 18. lokakuuta 2016

Lac Souterrain




Heipat sateisesta Genevestä! Lähdetään ihan just shoppailemaan Raidan kanssa hedelmiä Tuesday marketilta ja sitten suuntaan ranskantunneille. Miltä näyttää teidän tiistai, normaalia arkea vai jotain spesiaalia?

Me kävimme eräänä viikonloppuna au pair-porukalla pienellä road tripillä Sionissa, missä meidän eka etappi oli Euroopan suurin maanalainen järvi, Lac Souterrain. Lähdin mukaan muutaman Instagram-kuvan houkuttelemana, eikä miulla siten ollut sen suurempia ennakko-odotuksia paikan suhteen. Euroopan suurin maanalainen järvi kuulosti kuitenkin mielenkiintoiselle - ja no, suurelle.





Olimme liikkeellä melko varhain sunnuntaina, joten jonotusaika järvikierrokselle yllätti miut. Odottelimme varmaan lähemmäs tunnin omaa vuoroamme, mutta onneksi aika kului näppärästi muihin auppiksiin tutustuen ja kahvilan pizzaa mutustaen. Lippu noin puolen tunnin kierrokselle kustansi 10 frangia, mikä oli miusta varsin siedettävä hinta, olimmehan Sveitsissä.

Järvelle lähdettiin pitkillä veneillä. Meidän opas oli aivan huippu, supliikki nuorukainen, mutta itse järvi oli ehkä pienoinen pettymys. Mikäli kyseessä tosiaan oli Euroopan suurin maanalainen järvi, taidan jättää suosiolla välistä sen toiseksi suurimman, kolmanneksi suurimmasta puhumattakaan. Järvi toki oli kaunis; valaistus oli hieno ja koko paikka vaikuttava, mutta valoinstallaatiot saivat paikan tuntumaan ehkä hieman liikaa turistirysälle. Odotin enemmän luonnollisuutta.






Kirkkaan veden ohella reissusta parhaiten mieleen jäi luolan mieletön akustiikka, mistä pääsimme nauttimaan erään reissuporukkamme jäsenen laulaessa muutoin hiljaisella järvellä. Kaiken kaikkiaan kiva kokemus, mutta yksi kerta Lac Souterrainilla silti riittänee loppuelämäksi. Joskin mikäli joku joskus keksii järjestää konsertin luolassa, olen paikalla ensimmäisten joukossa. Miksi? No koska se akustiikka.





Hi there! How it's going? I should be on my way to the Tuesday market and then to my French lesson but instead of that I'm having quality time with my laptop. Well never mind.

I visited Lac Souterrain in Sion some weeks ago and here's a few pictures from that trip. It's the largest underground lake in Europe and still it was kinda small. I was maybe a bit disappointed. Of course it was beautiful and water was really clear, but I was still expecting more.




4 kommenttia:

  1. Vau tuo näyttää todella satumaiselle ja ehkä hieman myös pelottavalle, pelkuri kun olen:D Tuo on varmasti paikka jossa kannattaa käydä jos on mahdollisuus! Ja vaikka se oli hieman pettymys sulle niin varmasti se kannatti kuitenkin käydä katsastamassa, vai?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ihan ehdottomasti! :) Olin vaan ehkä itse hieman kriittinen, heh. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ihana!