maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ei se perjantai 13. vaan se maanantai...

...nimittäin viime maanantai, 13.6. Selkeästi uusi oma pahan onnen päiväni. Miten paljon huonoa tuuria voikaan samalle päivälle kasaantua?

Ensimmäisenä aamulla oltiin juuri vetämässä kenkiä jalkaan ja lähdössä kouluun, kun bebe päätti läikyttää kaakaota päälleen. Pukeutuminen ja vaatteiden vaihtaminen beben kanssa on muutenkin kaikkea muuta kuin iisiä, joten kiirehän siinä tuli. Ei muuta kun myöhässä auton rattiin ja vauhdilla koululle. Lasten kanssa meitä ei ole pysäytetty rajalla vielä kertaakaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Tottakai se sattui juuri kyseiselle päivälle, kun aikataulu oli jo muutenkin kamalan tiukka. Loppu hyvin, kaikki hyvin, joskin lapset taisivat olla tunneilla todella viime tingassa.

Takaisin kotiin mennessä huomasin, että puhelimeni oli hylännyt sim-kortin. Ei sinänsä uusi juttu, nokialainen ei ihan hirveästi fanita tuota operaattorista ja maasta toiseen hyppimistä monta kertaa päivässä. Tällä kertaa uudelleenkäynnistys ei vaan enää riittänytkään. Ei, vaikka yritin valehtelematta kymmenen kertaa, siitä huolimatta puhelin pysyi itsepintaisesti verkon ulottumattomissa. Toisaalta aika harvoin maanantaisin hostvanhemmat yrittävät miuta kesken päivän tavoitella, joten ei hätä ollut tämän näköinen.






Oltiin sovittu lounasdeitit kaverini kanssa iltapäivälle, mutta ennen sitä miun oli tarkoitus vastaanottaa hostmaman kollegan koira meille muutamaksi päiväksi hoitoon. Easy piece of cake, etten sanoisi, koira vaan ovesta sisään ja menoksi. Paitsi että se koira oli kolme varttia myöhässä. Aikani kuluksi päätin ruveta silittämään vaatteita, mutta sillä siunatulla hetkellä kun silitysrauta oli kuuma, kuului myös ovelta koputus. Ei siis muuta kuin päästämään koirakaveri sisälle ja itse ovesta ulos. Hirveällä kiireellä pihalle porhaltaessani tulin sitten tietysti päästäneeksi tuon koirakaverinkin pihalle. Tottahan toki. Eihän siinä sitten muuta kuin sateen sekaan kyseistä karvapuudelia metsästämään. Luojan kiitos kyseessä on melkolailla arkajalkainen otus, eikä sen saalistamiseen uhraantunut loppujen lopuksi aivan hirvittävästi aikaa. Teljettyäni mokoman turjaleen visusti sisälle, hyppäsin vihdoin ja viimein pienen oranssin koslani ratin taa ja otin suunnaksi ne lounasdeitit. Vihdoinkin, sillä nälkä kurni mahassa.

Ihan kun en jo tässä kohtaa olisi tarpeeksi aikataulusta jäljessä, muistin puolessa välissä matkaa jättäneeni silitysraudan seinään. Ei muuta kuin u-käännös ja kamalaa vauhtia takaisin. Puhelin edelleen mykkä, joten eipä tarvinnut ilmoittaa seuralaisellekaan tästä päiväni uusimmasta käänteestä. Täytyi vain toivoa, ettei raukkaparka kuole nälkään odotellessaan. Töpseli irti ja uusi yritys. Tällä kertaa pääsin kohteeseen ilman sen kummempia mutkia matkassa, joskin vain huomatakseni kyseisen ravintolan olevan kiinni. Tietysti. Maanantai. Pannahinen.

Ruokaa kuitenkin saatiin mahoihimme läheisestä kauppakeskuksesta ja taas oli aika hypätä pieneen oranssiin sardiinipurkkiin ja pyyhältää kodin kautta hakemaan lapsia koulusta. Kotona miuta odotti yllätys - hostmama ja poika kotona. Hetken aikaa mietin, että olinko myöhässä jostakin, mutta en sentään. Poika oli liikuntatunnilla rymynnyt naama edellä pitkin pihoja ja lopputuloksena suussa komeili muutama hammas vähemmän. Tottakai sekä vanhemmat että opettaja olivat yrittäneet soittaa miulle, mutta eihän mikään ollut tullut läpi. Kiitos tästä rakas nokialainen. Siitä sitten lähdettiin pojan kanssa legotohtorille ja sen jälkeen suuntasin sardiinipurkin kohti koulua, pienempi koululainen kun oli vielä haettava kotiin. Bensavalo loi oman jännitysmomenttinsa matkan varrelle, mutta onni onnettomuudessa, ei jääty tien varteen! Tässä kohtaa päivää pohdin jo, että jokohan se tuuri kääntyisi. Ja kääntyihän se! Siis ainakin muutamaksi tunniksi, kunnes illalla karvainen hoitolapsemme päätti tehdä tarpeensa osittain sängylleni ja osittain matolleni. Silmät ummistaessani jo tiistain puolella huokasin helpotuksesta - onneksi maanantai on vaan kerran viikossa.







Toppi - Pimkie
Pöksyt - Cubus
Kengät - Converse

Leila N, Saint-Julien-en-Genevois 2016

4 kommenttia:

  1. Voi ei kuulostaapa kyllä kertakaikkiaan huono onniselta päivältä :D! Välillä on niitä päiviä kun tuntuu että mikään ei vaan onnistu ja haluis suosiolla luovuttaa ja mennä takas peiton alle :D Ps. tosi kivoja kuvia tässä postauksessa ja toi mintun värinen toppi on aivan ihana ♥ 8)
    <3: Sofia, fashionsituation.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oli joo tarpeeks vastoinkäymisii yhelle päivälle. :D Kiitos ja kiitos, tuo toppi tosiaan on aivan täydellinen. Rokotti kukkaroakin muistaakseni huimat 10€

      Poista
  2. oo melko ihania kuvia ja etenkin toi toppi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee kiiiitti! :D tuo toppi on ihan rakkaus!

      Poista

Kiitos kommentistasi ihana!