Lately

Mitä me ollaan puuhattu viime aikoina? Siis sen lisäksi, että ollaan juoruiltu hostmaman ja hänen ystäviensä kanssa? Ei sitten yhtään mitään, jos totta puhutaan. Ihan perusarki on vienyt leijonanosan valveillaoloajasta, eikä mitään ihmeempää ole edes ehtinyt tapahtua. Okei, ostin tosin sikakalliin lentolipun juhannukseksi Suomeen. En malta odottaa ystävien ja perheen näkemistä, valoisia öitä, suomalaisia mansikoita, ihanaa Suomen luontoa ja sen uskomatonta vehreyttä, ruisleipää, rahkaa, vaatekaappini sisältöä... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin!

Eilen leivottiin hostmaman kanssa yötä myöten, sillä tänään on edessä ensin cocktailtilaisuus Bulgarian lähetystössä ja sen jälkeen hostperheeni vuotuiset grillibileet. Niin kivaa! Kivaa myös kerran kuukaudessa näyttää (ehkä?) ihmiselle, viime aikoina kun olen ollut enemmän tai vähemmän au pair. Kuvissa näkyvä asu on muotoutunut univormukseni, sillä siinä elämä tuntuu vaan hirmu helpolle. Farkut vaihtuvat yhä edelleen häpeällisen usein juoksutrikoisiin ja kotioloissa lenkkarit korvaavat tennarit, joten itse asiassa kuvien asu on varsin edustuskelpoista aupair-Kataa!

Tilattiinhan me myös eräänä iltana pizzaa. Tai siis yritettiin tilata. Ehdittiin soitella kolmeen pizzeriaan ennen kuin tärppäsi. Kolmesta ensimmäisestäkin meille siis vastattiin, mutta vastaus oli, että pizzoja toimitetaan taas Ranskan futispelin jälkeen, ei aiemmin. Oltiin hostmaman kanssa hieman hoomoilasina, että näinkö sitä bisnestä hoidetaan Ranskassa? Ilmeisesti. Tykkään futiksesta, sen seuraamisesta, fanittamisesta ja ennen kaikkea pelaamisesta, mutta c'moon nyt hyvät ihmiset. First things first ja tällä kertaa se ei ollut futis.

Pizzaa saatiin kuitenkin vihdoin nenän eteen ja voi sitä ilon ja onnen määrää! Beben alter ego The Pig pääsi taas tositoimiin syödessään pizzaa kaksin käsin. Sitä pizzaa oli toimituksen jälkeen hiuksissa, korvassa, vaatteissa ja tottakai myös koko naamassa aina kulmakarvoja myöten, mutta The Pig oli kertakaikkisen onnellinen ja tyytyväinen omaan suoritukseensa. Poika sen sijaan näytti pitkää nenää koko dinnerille. Eikö lapset voisi löytää yhtä yhteistä lemppariruokaa, jotta elämä olisi edes hitusen helpompaa? Myöhemmin samana iltana kävi selväksi, että Ranska oli voittanut avausottelunsa. Olen melko varma, että joka ainoa Ranskasta löytyvä vuvuzela sijaitsee näillä nurkilla, sellainen oli meteli tuloksen selvittyä. Eipähän tarvitse itse edes seurata kyseisiä pelejä, kun tulos kantautuu varmasti korviin anyway. :D

Pizzapettymyksen jälkeisenä päivänä lähdettiin pojan toiveesta aasialaiseen dinnerille. Koko päivän molemmat lapset olivat olleet jotenkin tosi hyvällä päällä ja meillä oli ravintolassakin todella kivaa. Lähdettiin hostmaman kanssa santsikierrokselle ja jätettiin lapset piirtämään, ne kun kerrankin vaikuttivat käyttäytyvän. Oltiin poissa ehkä kaksi minuuttia ja mitä löydettiinkään pöytään palatessa? Lapset olivat hakeneet jälkiruokapöydästä vaniljakastikekulhon ja lappasivat kastiketta suihinsa minkä kerkesivät. Kiireestä johtuen iso osa meni tietysti rinnuksille, mutta se ei menoa haitannut. Olin ihan varma, että hostmama rupeaa torumaan lapsiaan minkä keuhkoistaan ääntä saa, mutta mitä vielä, se repesi nauruun. Nauroi vedet silmissä varmaan viisi minuuttia.

Oltiin lasten kanssa vähintään pöllämystyneitä tilanteen saamasta yllättävästä käänteestä, mutta toisaalta, eipä pitänyt pokka miullakaan, saati sitten tarjoilijoilla. Kuvitelkaa kaksi lasta ison kastikekulhon kanssa. Kuvitelkaa, että ne kauhoo sitä hirveetä kyytiä suuhunsa ja kuvitelkaa, että äidin lähestyessä uhkaavasti ne vetävät kulhon yhdessä tuumin lähemmäs itseään kuin mikäkin nälkäinen, ruokaansa rakastava pesukarhu luoden samalla epäilevän, miltei vihaisen katseen tuohon mahdolliseen uhkaan. Vain jokin pesukarhumainen murina puuttui. Pitäisikö teillä pokka?

Paita - H&M

Farkut - BIKBOK

Kengät - Converse

Reppu - Primark

Leila N, Archamps 2016