keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kiitos ei ole kirosana




Mainitsin jokunen postaus sitten tyytymättömyydestäni nykyiseen elämääni ja siitä, etten ole tällä hetkellä kovin onnellinen. Sillä hetkellä möyrittiin onneksi pitkin pohjamutia ja sittemmin asiat ovat alkaneet rullata. Just nyt elämä on melkoisen mukavaa ja huomaan tekeväni extratuntejakin huomattavasti mieluummin kun perusfiilis on onnellinen. Mistä se onnellisuus sitten yhtäkkiä hyppäsi mukaan kuvioihin?





Onnellisuus näin au pairina koostuu ihan muutamista pienistä jutuista. Lapset ovat iloisia ja mielellään miun kanssa, miun mielipidettä ja kuulumisia kysellään, kommunikaatio pelaa ja saan aherruksestani kiitosta. Viimeisin kun ei ole tässä perheessä, eikä valitettavasti elämässä ylipäätään mikään itsestäänselvyys.

Kiitos opetataan meille jo kotona. Opetetaan kiittämään avusta, palvelusta, lahjoista ja kehuista. Isoista ja pienistä eleistä meitä kohtaan. Matkustaessa opetellaan kiittämään kohdemaan kielellä. Se on vähintä, mitä vieraassa kulttuurissa voi tehdä osoittaakseen kunnioitusta.




Kiitosta jaellaan siis ulkomaita myöten, tutuille ja tuntemattomille, mutta välillä tuntuu, että se tärkein kiitos jää sanomatta. Kiitos arjessa tehdyistä palveluksista, kiitos niille kaikista lähimmille ihmisille. Niille, jotka tekevät eteesi eniten, vieläpä täysin pyyteettömästi. Ehkä tuntuu sille, että sanot kiitos tämän tästä. Ehkä ajattelet, että kiitos menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ehkä olet oikeassa. Mutta onko se syy jättää sanomatta tuo pieni, mutta varsin voimaannuttava sana?

Kiitos oikeassa paikassa saattaa pelastaa jonkun päivän, auttaa jaksamaan vielä vähän tai taata sen, että sinua autetaan, kun seuraavan kerran apua kaipaat. Kiitos saattaa tarkoittaa tyhjää tiskikonetta myös huomenna, luotuja lumia seuraavallakin viikolla tai kenties suosikkiateriaasi pitkän työpäivän jälkeen. Noilla kuudella kirjaimella on yllättävän suuri voima.




Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hostäitini kiitti miuta tehdyistä töistä. Vilpittömästä kiitoksesta tuli todella hyvä mieli ja sen avulla jaksaa panostaa ja tehdä vähän enemmän taas monen monta päivää. Hymyilin kuin Naantalin aurinko koko loppupäivän. Tiedän usein itsekin syyllistyväni kiittämättömyyteen - varsinkin, jos kyseessä on usein toistuva palvelus joltakin lähipiiriin kuuluvalta henkilöltä. En kuitenkaan missään nimessä pidä näitä henkilöitä tai palveluksia itsestäänselvyyksinä ja ehkäpä muistan taas hetken aikaa kiittää, kun aihetta siihen on. Muistakaa tekin olla kiitollisia ja myös antaa sen näkyä ja kuulua. Siitä tulee hyvä mieli ihan jokaiselle. :)





I talked about being unhappy a few weeks ago but fortunately it's now in the past and I'm definitely in a better place with my host family nowadays. There are more than one reason why I feel happier these days but maybe the biggest one is just "thank you". There has been weeks when I haven't heard those words and after all it's been quite hard to do my best when it feels like nobody appreciate what I do no matter how well I do it.

Even I was surprised how happy I felt when my host mum sent me "Thanks a lot" kind of message after a long time. I was all smiley maybe two days. It's amazing how much a few words can do. Sometimes I forget to say thanks even when I should but now when I've realized the power of those words I promise I won't forget to say them. At least not so often and it's a good start! Do you remember to thank? Always?




Shirt - Morgan
Coat - Vila
Jeans - Zara
Shoes - Andiamo
Bag - Guess

Raita K, Annemasse 2016

12 kommenttia:

  1. Mun mielestä myös kiitos merkistsee todella paljon. Mä haluan aina kiittää ihmisiä tosi paljonkin ja jos unohdan kiittää, niin heti korjaan sen asian ja kiitän vielä enemmän :D

    Todella hyvän postauksen olit tehnyt tästä aiheesta! Ihana kun sun hostäiti oli kiittänyt sua, se merkitsee varmasti paljon ja vaikuttaa siihen miten työtä jaksaa tehdä :) Itsekki haluaisin enemmän kiitosta tehdystä työstäni, mutta ehkä itsellä se on sitä kun ei sanota mitään negatiivista työstä niin on sillon tehnyt työn hyvin. Asiakkailta saatu kiitos merkitsee ihan tosi paljon ja tulee aina semmonen lämmin fiilis :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että kiitos on ainakin meillä suomalaisilla juurtunut melko syvällä. Tuon asiakkailta kiitoksen saaminen lämmittää kyllä mieltä pitkään!

      Poista
  2. Kiitoksen saaminen on kyllä tosi iso juttu, etenki aupairina! Muistan itekkin, kuinka en saanut yhtään kiitosta, vaikka siivosin pyynnöstä koko talon, kun siivooja oli sairastunut :D .. Ei paljoa motivoinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin vaan kuvitella siun fiilikset... :D Gotta love this shit! :D

      Poista
  3. niin asiaa joka sana! kiitos on pieni, itsestäänselvänä pidetty sana. ei sitä oikeasti aina muistakaan, miten suuri merkitys sillä voi olla! välillä sitä tulee sanottua niin automaattisesti, ettei kiinnitä siihen suurempaa huomiota. mutta kuten sanoit, oikeassa hetkessä sillä voi olla toiselle valtavan suuri merkitys.

    ihana kuulla, että oot nyt saanut siellä kiitosta työstäsi, ja että fiilikset on muutenkin onnelliset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksella tosiaan jaksaa kumman pitkälle ja on hauska huomata muutos omassa fiiliksessä.
      Kiitos ihanasta kommentista! ♥

      Poista
  4. Todella asia teksti! Mulla särähtää joskus korvaan jos joku ei sano kiitos tilanteessa jossa itse kiittäisin:D Se kiitos tulee itsellä automaattisesti aina. Komppaan siis Jenniä, joskus kiitos tulee automaattisesti niin ettei iihen kiinnitä sen suurempaa huomiota:D Tuossa sun tilanteessa se kiitos varmasti motivoi, en ihmettele että olet ollut yhtä hymyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samoin. Tekisi mieli välillä melkein avata suunsa että mitäs unohtui sanoa.. :D

      Poista
  5. Todella kaunis teksti ja mielettömän upeat kuvat ♥ Itse olen myös huomannut, että kiitos saa oman mielen erittäin hyväksi ja silloin itse tajuaa myös arvostaa tekemäänsä erilailla :) Kiitosta pitäisi kyllä aina muistaa silloin tällöin viljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, siitä saa kyllä tilanteessa kun tilanteessa hyvän mielen. :)

      Poista
  6. Onpa ihana postaus! Tosi kiva kuulla että olet ollut hyvällä tuulella ja että työtäsi arvostetaan ja siitä kiitetään :) sen sä kyllä varmasti ansaitset! <3 p.s. upeat kuvat, oot vaan niin nätti ja tyylikäs, huuhh!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ihana!