perjantai 7. lokakuuta 2016

Na Village Geneve



Ensimmäisen kerran Na Villageen suunnistaessani en tiennyt mitä odottaa. Ulospäin harmahtavalta betonimöhkäleeltä näyttävä rakennus ei enteillyt hyvää eikä sisäänkäyntiäkään voinut kuvailla millään tavalla prameaksi. Kaikin puolin sellainen rakennus, jonka ohi vain lampsii kädet taskussa ja mitään miettimättä. Yksi betonimöhkäle muiden joukossa.




Vaan kuinka väärässä olinkaan! Siitä kyseisestä mitäänsanomattomasta sisäänkäynnistä kuljettuani en ollut uskoa silmiäni. Oli kuin olisin kävellyt suoraan paratiisiin tai suoraan keskelle Thaimaan vehreyttä. Taisi jäädä lausekin kesken kun niin hämmennyin. Keskellä Geneveä, kävelymatkan päässä esimerkiksi rautatieasemalta sijaitsee yksi lemppariravintola. Ravintola, jonne astuessa unohtaa olevansa keskellä vilkasta kaupunkia. Ravintola, jonka esteettisyys ja ruoan taso ovat vailla vertaansa.

Ravintolan sisäpiha muistuttaa suuresti aasialaista puutarhaa soljuvine puroineen, kultakaloineen ja bambuineen. Liikenteen äänet eivät kantaudu pihalle saakka ja ruokailija voikin keskittyä olennaiseen, siis syömiseen ja seuraan. Ei ihme, että paikka on lounasaikaan pukumiesten ja -naisten täyttämä.





Myös sisätilat ovat todella kauniit ja jokainen yksityiskohta harkittu. Täällä kelpaa siis syödä niin kesällä kuin talvellakin. Pöytä on varattava aina etukäteen ja mikäli sää on hyvä, suosittelen pyytämään pöytää pihan "perältä", se on vielä etuosaakin kauniimpi ja rauhallisempi alue. Koska ollaan Genevessä, ei lystiä voi missään nimessä haukkua halvaksi. Lounas on illallista edullisempi, joten suosittelen paikkaa juurikin lounasaikaan. Lounas ei makuelämyksineen ja kolmine ruokalajeineen häviä illalliselle piiruakaan, joten mitään et menetä. :)





If you ever happen to be in Geneva and feeling hungry you should definitely head to Na Village which is maybe the most beautiful Thai restaurant I've ever visited. Outside it looks more or less uninspiring but inside......just wow. The inner court is straight from Asia with bamboos, goldfishes and small huts. Even when there is traffic outside you won't here it so the place is unbelievable quiet.





The place it peaceful and beautiful so it's ideal venue for business lunch for example. Restaurant is always full so you need to make a reservation in advance. As we are still in the middle of Geneva the restaurant isn't the cheapest one. I highly recommend their lunch (even over the dinner) since it's cheaper than dinner and still absolutely delicious! When ever you decide to pay a visit there it's well worth the money. As my last tip I'd say if you are going there during summer ask a table from behind the inner court and if it's too cold to dine outside ask a table from their second floor. You won't regret!



6 kommenttia:

  1. Moikka, eksyin sun blogiin ensimmäisen kerran ja vitsit miten ihania juttuja! Olipa mielenkiintoista päästä kurkkimaan vähän muualle kuin tutulle Suomen kamaralle :) pakko jäädä seurailemaan! Niin ja tunnen vahvaa samaistumista tohon kuurupiiloon opiskelumotivaation kanssa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kommentti! Piristi päivää kummasti, kiitos. :) Hih, ihanaa, etten ole ongelman kanssa yksin! :D Vai sopiikohan tällaisesta asiasta iloita?

      Poista
  2. Niin kaunista, upee silmä valokuvaukselle sulla!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos! Mukavaa saada tällaisia kommentteja, kun tuntuu, että lasten kanssa kuvaaminen on vaan sellasta kiireessä ja summamutikassa räpsimistä, eikä aikaa oikealle valokuvaamiselle oikein ole.

      Poista
  3. Jos jotain oon oppinut niin sen ettei tänne sun blogiin kannata tulla nälkäisenä :D Mitä herkkuja taas! Oikein tunnelmallisia otoksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun saman läksyn oppis itse, on meinaan hillittömän hauskaa käydä läpi tällaisia kuvia maha kurnien! :'D Kiitos ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi ihana!