Onneton ulkomailla

Hassua. Luulin aina, ettei ulkomailla voisi olla onneton. Nyt istun täällä, Ranskan perukoilla, läppäri sylissäni ja olen onneton. Assosioin kai onnen vapauteen, muttei vapaus yksin riittänytkään tuomaan onnea. Hölmö minä.

Today I felt a bit blue. Actually, I feel a bit unhappy every now and then and it's kind of scary since I always thought that moving to some other country was all I ever wanted. I'm not sure if there is any point in this whole post, so long story short: I'm not sure if coming back to this family was the right thing to do. I wait Christmas like never before and next time when I decide to move to abroad I hope I could honestly be happy. At the moment it feels like I act happy and I should be happy, but I am not.

I'm well aware that living in someone else's house is not easy. I have rules, time to come home and not that much own space. I've been reading some other au pair blogs and it's actually a huge relief to realize that I'm not the only one with this kind of thoughts. Anyways, even if I sometimes wish I could just quit and go back to Finland I won't do that. It's only a few months left and after all I'm pretty sure I will miss this place and my time here. Maybe not right after leaving, but some day.

Haaveilin ulkomailla asumisesta jo pikkutyttönä, joten on noloa myöntää, ettei se ollutkaan unelmieni täyttymys. Vaikka uudet maisemat, järvi ja Alpit ja uusi kieli tekivät ja tekevät minut onnelliseksi, ei se yksin riittänytkään. Haaveilen yhä edelleen sipsuttelevani harva se aamu lähimpään patisserieen hakemaan aamiaiscroissuja. Haaveilen siitä siksi, ettei sitä tule oikeasti koskaan tehtyä. Ei huvita, sillä sillä hetkellä, kun jalkani tapaavat kylmän lattian, ymmärrän taas yhden työpäivän olevan edessä. Työpäivän, joka luultavasti venyy ja paukkuu ja jonka jälkeen nillitetään kaikista niistä asioista, joita en ole tehnyt. En ole tehnyt, koska sovimme luultavasti juuri edellisenä iltana, etteivät ne kuulu minun agendalleni. Nillitetään silti.

Hostperheitä on monenlaisia, yhtä montaa eri sorttia kuin au pairejakin. Välillä mätsää, välillä ei. Ajattelin aina, että pystyisin mukautumaan perheeseen kuin perheeseen ja oikeastaan niin kai pystynkin, mutta näemmä oman onneni hinnalla. Olen ehkä ihan hyvä au pair, saan kehuja opettajilta ja valmentajilta, mutten ole onnellinen au pair. Se näkyy kaikessa mitä teen. Tiedän sen, enkä voi asialle pitkässä juoksussa mitään. Tekohymy hyytyy ajan myötä.

Lähdin hakemaan ulkomailta uusia kokemuksia, kielitaitoa, ystäviä, unta, rauhaa, aikaa ja välimatkaa. Löysin niitä. Silti huomaan, että vuosi sitten väsyneenä oravanpyörässä juostessa olin onnellisempi kuin nyt. Väsyneempi, stressaantuneempi ja ilottomampi, mutta onnellisempi.

Onneksi en ole ainoa maailmalle kaipaava, jolla ei kaikki olekaan sujunut ihan niinkuin siinä kuuluisassa Strömssössä. On ollut lohduttavaa löytää blogeja, joissa aivan suoraan myönnetään, ettei jokin vaan toiminut. Ajatuksen tasolla täydellinen suunnitelma ei tuonutkaan onnea, vaan sen toi maitojuna kotiin. Kotona on voinut nuolla haavojaan, kehitellä uusia haaveita ja kun aika on ollut kypsä, lähteä niiden uusien haaveiden perään. Ulkomaille.

Niinpä uskon ja toivon, ettei se ole minä tai ulkomaat tai meidän välinen kemia, joka tällä kertaa mättää. Se on ehkä monen asian summa, huonojen valintojen ja luovuttamisen tulos. En aio ottaa maitojunaa kotiin, vaan sinnittelen loppuun saakka. Opin virheistäni. Unelmoin. Ja joskus vielä lähden uuden unelman perässä ulkomaille. Sinne, missä ei voi olla onneton.