Jos jotain olen au pairina oppinut, niin sen, ettei tylsää päivää olekaan. Toinen asia onkin sitten se, onko tylsän vastakohta hauska vai jotain aivan muuta, mutta ei, tylsistymään tässä hommassa ei pääse. Meillä arkea värittävät yliväsyneet ja ylienergiset päivät ja kummastakaan versiosta harvemmin kommelluksitta selvitään.
Kesän lopulla huusholliin muutti kaksi uutta asukkia - Iris ja Laura. Kilppareita. Näennäisen hidasliikkeisiä ja varsin pienikokoisia. Lienee hostvanhempani ajatelleet, että niiden hoidosta selviävät muksutkin, niiden kanssa ei voi sattua mitään, eivätkä ne ole moksiskaan pienestä laiminlyönnistä. Vaan yhtä asiaa he eivät tajunneet lapsilleen opettaa kilppareita hankkiessaan ja tuon pienen seikan me sitten eräänä iltana opettelimme yhdessä lapsien kanssa. Kantapään kautta.
Illallispöytään istuessa tivasin lapsilta, että olivathan he kilppareitten iltalenkin jälkeen raahanneet otukset takaisin terraarioon. Bebe vastasi myöntävästi, mutta poika pysyi hiljaa ja ahmi ruokaansa ennennäkemätöntä tahtia. Syykin ahmattiudelle selvisi pian. Poika oli ajatellut, että hidasliikkeisen otuksen voi ihan helposti jättää yksinään hengailemaan vartiksi. Ei se mihinkään mene. Eipä. Siinä sitten etsittiin pienikokoista kilpparia kissojen ja koirien kanssa. Löytyihän tuo otus lopulta beben koululaukusta. Ihan loogisesti. Pitkälle oli nysäjalka vartissa kerennyt, laittanut vissiin vaihdetta silmään.
Toki on niitäkin päiviä, kun kilpparit pysyvät hanskassa ja kaikki menee muutenkin melkein mallikkaasti. Sellaisina päivinä ainoa riesa on hyppivät vanukkaat. Bebe on kunnostautunut viime aikoina sotkemisessa ja tuntuu, ettei tuolle tytön tyllerölle voi antaa mitään käteen ilman, että se hajoaa. Iltapalavanukas on silti pakko saada syödä sohvalla, olkoonkin, että puolet vanukkaasta löytyy operaation jälkeen sohvalta. Syytä kysyessäni saan aina saman vastauksen: "I was just sitting here and it jumped. I couldn't do anything." Jahas. Hyppiviä vanukkaita, näin meillä Ranskassa. Onko samaa havaittavissa Suomessa?
Boring day? If there is one thing I've learned when working as an au pair it's that there are no such things. Recently we have searched missing turtles, fed them with candies, put woolly hats on them and about eating deserts... Well, every time I give some pudding to bebe she manage to create a huge mess with it. When I ask what happened she just carelessly says that it just jumped, she couldn't do anything. Eeeevery day. Once she dropped little pudding on a turtle. Poor animal. :(
T-shirt - Zara
Leather jacket - Veromoda
Jeans - BIKBOK
Shoes - Converse
Minna I, Helsinki 2016
Hei ihania kuvia!<3 Mullakin perheen lapsi espanjassa oli ihan järkyttävä sottaaja ja juurikin se vanukas sohvalla oli pahin, mikähän siinäkin on :'D
VastaaPoistaKiitos <3 En kyllä tiiä. :D Jotenki tuntu et itellä oli lapseni just sotkemisen kanssa kauheen tarkka kuri, mut täällä tuntuu, ettei sillä oo mitään väliä?
Poista:D Hyppiviä vanukkaita! Joo, en oo ilmiöön törmänny mut samanlaisiin sepustuksiin totuin itekin aupairina Espanjassa. En voinut auttaa läksyissä, koska kirjaan ei saanut tehdä merkintöjä koska ope suuttuu kuten ei myöskään erilliselle paperille, koska puut kuolevat ja se on paperin tuhlausta. Sanoin, että sulla on nyt kaks vaihtoehtoa: joko annat mun auttaa ja kirjottaa paperille tai jäät itkee yksin matikantehtävääs. Oli vähän itsepäisiä tapauksia nuo välillä, että oon tosi ilonen etten enää oo siellä :D
VastaaPoistaKuulostaa kovin tutulta :D Nää on onneks aika helppoja lapsia, mut sit kun joku asia ei miellytä, niin kyllä sitä muuten kierrellään ja kaarrellaan ja vältellään ihan viimeiseen saakka.. :D hohhoijaa
Poista