Riviera day 1: Kannatti kävellä

Rivieran reissu oli siis varsinainen pikapyrähdys - kolme yötä ja koneeseen. Mitä ilmeisimmin tuo oli kuitenkin varsin sopiva pituus reissulle, sillä kaikkea mahdollista ehdittiin siinä ajassa tehdä. Koska kuvia tuli napsittua aivan laittoman paljon, ajattelin jakaa reissun kolmeen osaan. Lähdetään siis liikkeelle ensimmäisestä kokonaisesta päivästä!

Ensimmäisenä aamuna heräiltiin kellonaikaan, joka kaltaiselleni illanvirkulle aiheuttaa lähinnä kylmiä väreitä ja pakokauhua. Vaan kannatti herätä, aamulenkki Cap d'Antibesiin oli jokaisen väliin jääneen torkutuksen arvoinen. Ihailtiin henkeäsalpaavia maisemia, ryystettiin smoothieita, hengailtiin rannalla ja haaveiltiin asunnosta niemen kärjessä.

Tuntien tallusteluksi venyneen aamulenkin jälkeen freshattiin itsemme nopeasti kämpillä (jonka sijainti saa muuten helposti viisi tähteä!) ja päätettiin suunnata Monacoon. Matkaseurani on jokunen vuosi takaperin ollut vaihdossa Rivieralla, joten julkinen liikenne pysäkkeineen ja aikatauluineen oli hallussa. Tai siis olisi ollut, elleivät ranskikset olisi päättäneet vaihtaa tiettyjen bussien reittejä siitä kuitenkaan selkeästi missään ilmoittamatta. Käveltiin siis ympäri ämpäri aivan turhaan ja lopulta olimme Monacossa huomattavasti aiottua myöhemmin. Ärsytys haihtui kuitenkin sen sileän tien, kun hyppäsimme bussiin ja huristelimme läpi kauniiden maisemien.

Monacossa pingoimme läpi vanhan kaupungin, kävimme yksillä Brasserie de Monacossa ja ihailimme Casinoa ja sataman valoja. Vaikka ainakin omat kintut vihasivat meikäläistä tässä kohtaa, on myönnettävä, että kannatti kävellä. Siinä tallatessa pitkin poikin Rivieraa sai aurinkoenergiaa harmaita kuukausia varten, ehti juoruilemaan ja ovathan maisematkin kauniita, varjosti niitä sitten pieni ärsytys tai ei.

Monacon jälkeen suuntasimme vielä vatsat kurnien Nizzan vanhaan kaupunkiin. Sen verran tiukka aikataulu ja kova nälkä oli, että Tripadvisorin tsekkaamisen sijaan päädyimme suunnilleen ensimmäiseen vastaantulevaan ravintolaan. Ruoka oli, noh, keskinkertaista ja kaiken huipuksi meille tuli hieman kiire illan viimeiseen junaan. Taapersimme ennennäkemätöntä vauhtia asemalle vain huomataksemme junan olevan reippaasti myöhässä. Ei siinä kohtaa oikein tiennyt itkeäkö vai nauraako, kun jalat lauleskelivat Hoosiannaa ja askelmittari näytti jotakin kolmenkymmenen kilsan paikkeilla. Päätimme suosiolla skipata seuraavan aamun aamulenkin.